64/100

”Kuhakiehuu”. Näin ovat kansan laulajat vanhastaan tulkinneet kuhankeittäjän nelitavuisen, äänialaltaan matalan ja erottuvan vihellyksen. Virossa kuhankeittäjä on saanut nimen ”peoleo”, josta olen tunnistavinani rytmin pe-o le-o, samaan mittaan kuin tavutus ku-ha kie-huu. Peoleo tarkoittaa suomeksi hauskasti ”Pito-Leo”. Mutta kuulijan mukaan äänen kuvauksia on paljon. Ruokaa tehdään kuitenkin molemmissa kielissä. Kuhankeittäjä taitaa myös voimakkaan rääkäisyn.

Kuhankeittäjän laulu kuuluu siis erottuvana ja kantavana muun alkukesän lintukonsertin seasta. Mutta nykyään Suomessa harmillisen harvoin. Viron runsaat ja rehevät lehtimetsät antavat kuhankeittäjälle enemmän elinpiiriä. Jotenkin yhdistän kuhankeittäjän Suomessa rantoihin ja lehteviin kaskikoivikoihin, mutta se esiintyy kyllä mäntyvaltaisessakin maisemassa. Kuhankeittäjän esiintyminen Suomessa on kaakkoinen ja jossain määrin laikukas.

Kuhankeittäjä on voimakkaan keltaisesta värityksestään huolimatta äärimmäisen hyvä piiloutumaan puiden lehvistöön. Ääni kuuluu, mutta ketään ei näy! Metsäsaarekkeiden välillä voimakkaalla tyylillä lentävän kuhankeittäjän voi helpommin päästä näkemään.

Kuhankeittäjän saapuminen merkitsee kesän alkamista. Vielä nyt elokuun alussa saattaa kuhankeittäjä kierrellessään jonkun kerran vihellelläkin, elokuun kuluessa on edessä muutto kauas trooppiseen Afrikkaan.

Kuhankeittäjä on tärkeä ja tunnettu lintu mm. virolaisille. Esimerkiksi kirjailija Jaan Kaplinski pohdiskeli taannoin Helsingin Sanomissa julkaistuissa esseekirjeissään kuhankeittäjän saapumista Viron kesään.

Koiras kuhankeittäjä on erikoinen ilmestys: kullankeltainen, vain siipi on musta ja nokka punainen.

100 päivää luonnossakuhankeittäjäSuomi 100

Tunne luontosi

Lähde retkelle metsään, suolle, merelle, kauas ja lähelle.
Tutustu, opi, ihastu ja voimaannu. Koe Suomen Luonto!