68/100

”Kuullella kehrääjälintuu” on lainaus Aleksis Kiven herkästä, kaihoisastakin runoudesta. Kivi tunsi luonnon ja koki voimakkaasti sen tunnelmat. Hän tunsi myös kehrääjän, jonka pitkälle kesään jatkuva kuivakka ”narina” mäntykankailla kuuluukin kesäyön aitoihin tunnelmiin.

Mutta myös näin syyskesällä ja myös syksyllä kehrääjän voi kohdata kiertelemässä hyönteispyynnissä muuttomatkallaan.

Kehrääjän tavoittaminen on mahdollista vasta hyvän aikaa auringonlaskun jälkeen. Kun hämärä on laskeutunut, ilmestyy kehrääjä. Se lentää äärimmäisen taitavasti, heittää nopeita äkkikäännöksiä ja istahtaa välillä katonharjalle, oksalle tai vaikkapa sähkölangalle. Välistä kuuluu ”tikittävä” ääni. Kehrääjä voi laskeutua myös tien pintaan, jolloin se on vaarassa jäädä auton alle. Joskus näkee samanaikaisesti parikin kehrääjää hyönteispyynnissä.

Kannattaa tarkkailla. Tämän kehrääjän öinen hahmo on vangittu kuviin Viron Läänemaalta vuoden 2014 syksyltä 22.8. eli ”huomisiltana”, silloin kasvavan kuun yönä, jopa yli tunnin sen jälkeen kun aurinko oli jo painunut mailleen. Silloin on kehrääjän hetki!

Kehrääjän siluetti sekä äkkikäännökset ja ääntely pimeässä ovat herättäneet kansanperinteessä monenlaisia uskomuksia.