73/100

Lämmin kesäpäivä, kirkas taivas, suohaukka leijuu niityn pinnassa siivet vähän yläviistossa, ehkäpä viidessä tai kymmenessä metrissä.

Pitkillä siivillä ja pyrstöllä on hyvä ohjata nopeitakin käännöksiä, vaikka muuten meno on rauhallista, kiireetöntä. Kuitenkin pienemmät ”sirosuohaukat” ovat välillä aika vikkeliä!

Kesantopellot, ojanvarret ja avoimet suonlaidat sopivat mainiosti suohaukkojen metsästysmaiksi. Suurin suohaukoista, ruskosuohaukkakin, kiertelee samoilla paikoilla, mutta ruovikot ja luhdat ovat sille myös hyvin otollisia saalistuspaikkoja.

Niittysuohaukkakoiras päivystää ojanvarressa.

 
Sinisuohaukan lähes valkoinen mustakärkinen siipi sinistä kesätaivasta vasten on sykähdyttävä näky. Aika lailla samannäköinen, mutta sirompi on niittysuohaukka, joka on sekin saavuttanut Suomen. Selkeät tummat viivat siivessä erottavat sen muista samannäköisistä. Arosuohaukka on ehkä vieläkin harvinaisempi, mutta esiintyy jo Suomessa säännöllisesti, tosin yksittäisin parein. Ruovikoissa pesivä ruskosuohaukka on tuttu reheviltä meren- ja järvenlahdilta Etelä- ja Länsi-Suomessa.

Suohaukan tuntee helpohkosti suohaukaksi, mutta suohaukkojen keskinäisiä eroja sekä erityisesti naaraita ja nuoria lintuja kannattaa tutkia huolella lintukirjoista oppiakseen erottamaan lajit maastossa toisistaan. Elokuun lopulla ja syyskuulla muutolleen lähteviä suohaukkoja pääsee näkemään tavallista useammin, sinisuohaukkaa pitempään kuin muita.

Nuoret ja naarassuohaukat on vaikeampi tunnistaa eroon toisistaan.