Lämpö on saanut kasvillisuuden heräämään ja samalla ovat ilmestyneet ensimmäiset uudet perhoset. Aiemmin on näkynyt nokkos- ja sitruunaperhosia, kenties suruvaippoja ja herukkaperhosiakin, mutta ne talvehtivat aikuisina ja olivat siksi valmiina lentoon heti, kun lämmintä oli riittävästi.

Kesän kynnyksellä joukkoon liittyy runsaasti uusia lajeja, monet niistä valkeita. Nämä perhoset ovat kyyhöttäneet talven koteloissaan ja kuoriutuneet vasta, kun ilma on kunnolla lämmennyt ja mahdollistanut niiden kehittymisen aikuisiksi.

Lanttuperhosen siipisuonet ovat harmaalla puuteroidut. Kuva: Dick Forsman

Puuteroidut siipisuonet

Lanttuperhonen (Pieris napi) on valkoisista perhosista runsain ja laajimmalle levinnyt. Se on yleinen etelärannikolta Lappiin, ja sitä näkee avomailla, pihoissa, pelloilla ja niityillä. Kun puhutaan ”kaaliperhosesta”, kyseessä on useimmiten juuri lanttuperhonen.

Helpoiten lanttuperhosen tunnistaa harmaalla puuteroiduista siipisuonista. Erityisen selvästi suonisto erottuu takasiiven alapinnalla, joka näkyy parhaiten perhosen laskeutuessa kukalle mettä imemään. Tällöin se nostaa siipensä ylös, jolloin siipien alapinnat tulevat näkyviin. Etusiiven etukulma on molemmilla sukupuolilla harmaa, minkä lisäksi koiraalla erottuu yksi, naaraalla kaksi tummaa täplää etusiivellä.

Lanttuperhosia on runsaasti heti pääjoukon kuoriuduttua kesäkuun alussa. Toinen sukupolvi lentää loppukesällä, jolloin laji on vieläkin runsaampi. Toukat elävät erilaisilla ristikukkaisilla, ja joskus niitä on niin runsaasti, että ne voivat haitata kaalinkasvatusta.

Kaaliperhosen takasiiven alapinta on vaaleankeltainen. Etusiiven kulma musta. Kuva: Dick Forsman

Vaaleankeltaiset takasiivet

Kaaliperhonen (Pieris brassicae) on hyvinkin kaksi kertaa kookkaampi kuin lanttuperhonen. Kaaliperhosen kotelo ei ole yhtä talvenkestävä kuin lanttuperhosella ja suurin osa niistä tuhoutuu. Kaaliperhosia onkin meillä runsaammin vain silloin, kun vaeltajat saapuvat Suomen eteläpuolelta.

Lämpimänä toukokuuna, etelätuulten vallitessa, voi keskisellä Suomenlahdella nähdä sadoittain kaaliperhosia matkaamassa kohti pohjoista. Säiden suosiessa apujoukkoja saapuu meren takaa pitkin kesää vahvistamaan täällä olevaa kantaa. Kesän aikana kaaliperhoset lisääntyvät meillä hyvin, ja heinä–elokuussa laji voi olla hyvinkin yleinen maan etelä- ja keskiosissa.

Parhaiten kaaliperhosen paljastaa iso koko ja takasiipien alapinnan tasaisen vaaleankeltainen väri. Kaaliperhoselta puuttuvat lanttuperhoselle ominaiset tummat siipisuonet.

Naurisperhosen takasiiven alapinta on vaaleankeltainen. Etusiiven kulma harmaa. Kuva: Dick Forsman

Kuin pieni kaaliperhonen

Naurisperhonen (Pieris rapae) on kuin kääpiöitynyt ja haalistunut kaaliperhonen. Se on vain hieman lanttuperhosta isompi, joskin jotkin yksilöt voivat saavuttaa lähes kaaliperhosen koon.

Naurisperhosen takasiipien alapinta on samalla tavalla haalistuneen keltainen kuin kaaliperhosella, mutta etusiiven etukulma on lähinnä harmahtava, ei musta. Etukulman tumma alue on lisäksi eri muotoinen kuin kaaliperhosella, sillä se rajoittuu lähinnä siiven etureunaan ja jatkuu vain hivenen ulkoreunan puolelle.

Usein kaikki kolme, kaaliperhonen, lanttuperhonen ja naurisperhonen, ovat näkösällä yhtä aikaa, jolloin suora vertailu helpottaa tunnistamista.

Elintavoiltaankin suuresti kaaliperhosta muistuttava naurisperhonen on kaaliperhoslajeista harvinaisin, ja kuten kaaliperhosella sen kanta on etelästä tulevien vaeltajien varassa. Touko–kesäkuussa perhosia on yleensä harvakseltaan. Suotuisina suvina niitä voi olla elokuussa hyvinkin runsaasti maan eteläosissa, kun meillä syntyneet perhoset kuoriutuvat.

Virnaperhosen etu- ja takasiivet ovat lähes samanmuotoiset, pyöristyneet soikiot. Kuva: Dick Forsman

Metsänreunojen kääpiö

Virnaperhonen (Leptidea sinapis), kaaliperhoista pienin, lentelee alkukesällä metsäisillä seuduilla. Useimmiten sen näkee metsätien pientareella tai pellon laidalla. Lämpiminä kesinä perhonen voi kasvattaa toisenkin sukupolven, joka lentelee elokuussa.

Muodoltaan virnaperhonen poikkeaa muista, sillä sen etusiivet ja takasiivet ovat lähes samanmuotoiset, kuin pyöristyneet soikiot. Etusiipien vaaleanharmaa kuviointi erottuu heikosti. Takasiivet ovat alta epämääräisen harmaakehnäiset.

Auroraperhosen takasiiven alapinnalla on kirjavanvihertävä pitsikuvio. Kuva: Dick Forsman

Aurora kaunoinen

Auroraperhosen (Anthocaris cardamines) koiraasta ei voi erehtyä, sillä sen siipien laajat oranssit laikut ovat niin silmiinpistävät. Valkoista naarasta ei sen sijaan ole yhtä helppo tuntea. Auroraperhonen viihtyy virnaperhosen tapaan metsien laiteilla.

Auroraperhosnaaralla on takasiiven alapinnalla kirjavanvihertävä pitsikuvio. Etusiiven yläpinnalla erottuu melko laaja ja yhtenäisen tumma kärki sekä lajin erityistuntomerkkinä siiven keskiosan tumma täplä.

Auroraperhonen on kevään ensimmäisiä kuoriutujia. Sillä on kesässä vain yksi sukupolvi. Lentonsa perhoset aloittavat toukokuussa. Lento jatkuu läpi kesäkuun, pohjoisessa se ulottuu heinäkuun puolelle.

Pihlajaperhosen siipien mustat suonet erottuvat sekä ala- että yläpuolelta. Kuva: Dick Forsman

Pergamenttisiipinen pihlajaperhonen

Suurin valkoisista perhosista on pihlajaperhonen (Aporia crataegi). Perhoset viettävät talven toukkana ja lähtevät kuoriuduttuaan liikkeelle kesäkuun puolivälin paikkeilla metsäteiden varsille ja vesakoituneille hakkuille. Lentoaika jatkuu heinäkuun puolelle.

Pihlajaperhonen on helppo tunnistaa kukalta. Siivet ovat läpikuultavan valkoiset, pergamenttimaiset, ja niiden mustat suonet erottuvat selvästi sekä ylä- että alapuolelta.

Viime vuosina pihlajaperhonen on edennyt kohti länttä vahvoilta alueiltaan Kaakkois-Suomesta, ja nykyään sitä tavataan kautta Etelä- ja Keski-Suomen Etelä-Lappia myöten. Esiintyminen on kuitenkin laikuittaista, ja runsaudessa on suuria vuosien välisiä eroja.

Tiedonjanoisille:
Lisää tietoa perhosista saa Perhostutkijain Seuran sivuilta www.perhostutkijainseura.fi. Tuoreimpia maastokäyttöön soveltuvia tunnistusoppaita ovat Forsman & Vesikko: Päiväperhoset Suomen Luonnossa (Otava 2005) ja Haahtela, Saarinen, Ojalainen & Aarnio: Päiväperhoset (Tammi 2006).