Talvella ei kasvimaailmassa tapahdu mitään.

”Ei pidä paikkaansa”, sanoo tutkija Timo Saarinen Helsingin yliopiston Biotieteiden laitokselta.

”Aiemmin ehkä ajateltiin, että kasvit ovat talvella lepovaiheessa eikä hangen alla ole edes mitään mitä tutkia. Nyt tiedetään, että sielläkin on aktiivista elämää.”

Kun talvisessa metsässä katsoo ympärilleen, näkee yllättävän paljon vihreän eri sävyjä. Ainavihannat ja osittain vihannat kasvit värittävät talven kalpeutta. Ainavihannat kasvit ovat kesätamineissaan ympäri vuoden. Tällaisia kasveja ovat esimerkiksi havupuut, kallioimarre, metsäalvejuuri, käenkaali, puolukka, kanerva ja variksenmarja.

Kallioimarre pysyy vihreänä talvellakin. Kuva: Miika Silfverberg / Flickr (CC BY-SA 2.0)

Maassamme tavataan joitakin kymmeniä kokonaan ainavihantia kasvilajeja.

Osittain vihantia ovat esimerkiksi monet ruohot ja heinät, joiden lehdistä osa säilyy myös talven vihreinä.

”Ahomansikka on jännä kasvi. Se tekee sekä kesälehdet että pienemmät, karvaiset talvilehdet, jotka lakastuvat seuraavan kasvukauden alussa. Eihän kasvi lehtiä huvikseen tee, vaan ne liittyvät yhteyttämiseen talvella”, Saarinen toteaa.

Jotta yhteyttäminen eli fotosynteesi käynnistyisi, tarvitaan lämpöä ja valoa. Lauhat talvet tarjoavat kyllä lämpöä, mutta valon määrä ei lisäänny. Silti esimerkiksi puolukka pystyy yhteyttämään myös talvella.

”Jos lumen läpi pääsee vähänkin valoa, puolukassa alkaa tapahtua jo parin lauhan päivän jälkeen.”

Toisaalta lauhat talvet voivat heikentää kasvien kylmänsietokykyä ja lisätä pakkasvaurioita.

”Kun on tarpeeksi pitkä lauha kausi, kasvi alkaakin valmistautua kasvuun lähtöön, jolloin kylmänsietokyky heikkenee.”

Ilmitalvehtija ja puolipiilijä

Kasvit voidaan jaotella niiden talvehtimistavan ja silmujen sijainnin mukaan tanskalaisen kasvitieteilijän Christen Raunkiaerin (1860–1938) kehittämiin elomuotoihin. Luokittelu perustuu siihen, mitkä kasvinosat säilyvät elossa talven yli.

”Niiden mukaan kasvit jaotellaan ilmitalvehtijoihin, matalatalvehtijoihin, puolipiilijöihin, piilotalvehtijoihin, vesitalvehtijoihin ja siementalvehtijoihin”, Saarinen luettelee.

Ainavihantia ilmitalvehtijoita, joiden silmut sijaitsevat lumen pinnan yläpuolella, ovat esimerkiksi havupuut; kuusi, mänty ja kataja.

Matalatalvehtijoissakin on monta läpi talven vihreänä säilyvää kasvia kuten puolukka, riidenlieko ja suokukka; useimmat tämän muodon kasveista ovat puuvartisia varpuja ja patjakasveja. Niiden silmut sijaitsevat lumen pinnan alapuolella mutta maan pinnan yläpuolella.

Puolukka kuuluu matalatalvehtijoihin. Kuva: Anna Tuominen

Puolipiilijöiden talvehtivat silmut ovat maanpinnassa ja talven yli säilyvät vain alimmat ruusukelehdet.

”Puolipiilijöitä ovat esimerkiksi voikukka, maitohorsma ja pujo. Myös ainavihanta sinivuokko kuuluu tähän porukkaan”, Saarinen sanoo.

Nimensä mukaisesti piilotalvehtijoista ei talvisessa luonnossa näe vihreän vilaustakaan, sillä piilottelijoihin kuuluvat kasvit talvehtivat maan alla sipuleina ja siementalvehtijat siemeninä.

Myös vesikasvit talvehtivat, ja ne kuuluvat hydrofyytteihin eli vesitalvehtijoihin. Voisiko myös esimerkiksi ulpukkaa sanoa ainavihannaksi kasviksi?

”Enpä ole tullut tuota ajatelleeksi. Määritelmää on yleensä käytetty vain maalla kasvavista kasveista”, Saarinen yllättyy.

Aina valmiit ainavihannat

Kesät talvet samassa asussa viihtyvät kasvit hyötyvät pysyvän vihreistä nutuistaan.

”Kasvilta on iso investointi pudottaa lehdet talveksi ja kasvattaa uudet joka kevät. Ainavihannat kasvit säästävät hurjasti energiaa pitämällä mahdollisimman pitkään saman ulkoasun”, Saarinen kertoo.

Lisäksi ne pystyvät aloittamaan yhteyttämisen aikaisin keväällä tai jo talvella lauhan jakson aikana.

Kesät talvet samassa asussa viihtyvät kasvit hyötyvät pysyvän vihreistä nutuistaan.

”Ainavihannat kasvit hyödyntävät kasvuunsa pidemmän ajanjakson kuin kausivihannat kasvit.”

Talven vihreässä asussa viettäville kasveille syntyy kuitenkin uusia neulasia ja lehtiä vuosittain. Vanhat varisevat ja niiden elinkaari vaihtelee lajeittain.

Esimerkiksi männynneulasten elinkaari on kolme–neljä vuotta, kun taas kuusella se on hieman pitempi, viidestä seitsemään vuotta ja puolukan lehdillä pari–kolme vuotta.

”Havupuiden neulaset ovat kylmemmän ilmaston vuoksi Pohjois-Suomessa pitempi-ikäisiä kuin etelässä”, Saarinen selventää.

Kasvit talveentuvat ja suveentuvat

Monet kasvit aloittavat talveen valmistautumisen eli talveentumisen jo hyvissä ajoin ennen h-hetkeä. Silloin niiden kasvu pysähtyy ja pakkaskestävyys alkaa vähitellen kehittyä.

”Kasvit vaipuvat lepotilaan, joka kuitenkin voi purkautua lauhan sääjakson vuoksi. Silloin kasvi voi alkaa yhteyttää, jos valoa vain on tarpeeksi. Myös kasvin soluhengitys jatkuu”, Saarinen kertoo.

Vanha tuttu käenkaali eli ketunleipä on myös ainavihanta kasvi. Kuva: Johanna Mehtola

Erityisesti ainavihannille kasveille on tärkeää säädellä veden haihtumista. Siksi esimerkiksi havupuiden neulasten pinnalla on paksu vahamainen kerros, niin sanottu kutikula.

”Jos kasvi kärsii talvella vaurioita, niihin liittyy yleensä roudasta, auringosta tai liiasta haihtumisesta johtuva kuivuus.”

Myös erilaiset kasvitaudit kuten jääpolte voivat tehdä hangen alla tuhojaan.

Talveentumisen vastaparina keväällä on suveentuminen, siis alkavaan kasvukauteen valmistautuminen.

”Silmut näyttävät puhkeavan puihin yhtäkkiä, yhden päivän aikana. Sitä ennen kasvi on kuitenkin saattanut kehittyä kasvua kohti jo vaikkapa tammikuusta saakka – edellyttäen, että on ollut lauhaa.”

Vaikka lumi peittää tienoot, valmistaudutaan valkean viitankin alla jo tulevaan kevääseen. Näistä valmisteluista ei kuitenkaan tiedetä vielä kaikkea.

”Talviekologiaa on tutkittu tosi vähän, sanoisin liian vähän, mutta se on selkeästi nousussa oleva tutkimusala, jota lämpenevät talvet motivoivat.”

Kylmä vuodenaika asettaa omat rajoituksensa tutkimukselle, ja yksinkertaisenkin asian mittaaminen on työlästä.

”Haluaisin päästä hangen alle katsomaan, mitä kasvit puuhaavat niin sanottuna lepokautena, jonka käsitteen voisi hyvin kyseenalaistaa. Hangen alla on aina elämää”, Saarinen sanoo.