”ONKO TUO maailmankaikkeuden keskus?” ihmetteli amerikkalainen Apollo 8:n astronautti William Anders nähtyään maapallon pienuuden etäämmältä, maan vetovoiman ulkopuolelta ensimmäisenä ihmisenä kuuhun suuntautuneella avaruuslennolla kesällä 1968.

Vastikään valmistuneessa dokumenttielokuvassa Earthrise lennon kolme astronauttia muistelevat kokemuksiaan viisikymmentä vuotta sitten tekemältään historialliselta matkalta. Myös astronautit Frank Borman ja James Lowell olivat vaikuttuneita maapallon henkeäsalpaavasta kauneudesta. Sitä ei ollut kukaan koskaan nähnyt näin kaukaa, joten heillä ei ollut mitään käsitystä, miltä se näyttäisi. Se oli kuin upea, sininen marmorikuula. Siellä ei näkynyt ihmisiä eikä kaupunkeja. Siitä ei erottanut pohjoista eikä etelää. Se vaikutti täysin asumattomalta. Asiat saivat uuden mittakaavan: oli vain ahdas moduuli ja ympärillä avautuva loputon avaruus, joka oli pelkkää samettista mustaa. Tuo olemattoman pieni hiukkanen oli kuitenkin meidän kaikkien koti karussa äärettömyydessä.

Tämän astronautit olisivat halunneet kaikkien ihmisten kokevan. Miten ainutlaatuinen pallomme voi ylimalkaan olla olemassa? Ja me kaikki matkaamme tällä yksinäisellä hiekanjyväsellä, joka ei todellakaan ole suuri. Maapallon ainutlaatuisuuden pystyi näkemään vasta, kun sen oli jättänyt taakseen. Valtioi­den rajat vaikuttivat keinotekoisilta, eivätkä astro­nautit kokeneet olevansa erityisesti amerikkalaisia vaan edustavansa koko ihmiskuntaa.

NYT VIIDENKYMMENEN vuoden kuluttuakaan astronauttien ajatus siitä, että me kaikki kuulumme tälle planeetalle ja se meille kaikille, ei ole mennyt yhteiseen ymmärrykseemme. Lowellin mielestä meidän kannattaisi Marsin matkan sijaan miettiä, miten saamme maapallomme kuntoon.

Minusta on nurinkurista, että viisikymmentä vuotta sitten, jolloin tietoa oli niukemmin tarjolla, otettiin rohkeasti kantaa maailmanlaajuisiin, yhteisiin epäkohtiin; nuoriso vaati rauhaa, rotusorron lopettamista, siirtomaavallan lakkauttamista, diktatuurien kumoamista, ihmisten välistä taloudellista ja sukupuolista tasa-arvoa, kehitysapua hädänalaisille, suurpääoman ja korporaatioiden kuriin laittamista ja luonnon saastuttamisen lopettamista.

Nyt sosiaalisen median aikana ongelmana ei ole tiedonsaanti vaan sen valikoiminen. Yhteinen vaikuttaminen olisi helpompaa kuin koskaan, mutta kansain­välinen nuorison solidaarisuus on kadonnut, vaikka tarvetta sille olisi.

Yhdyn Apollo-miehistön näkemyksiin. Teknologiat kaikilla aloilla ovat viidessäkymmenessä vuodessa kehittyneet valtavasti. Onko ihmiskunta?

avaruusPirkka-Pekka Petelius