Suomen Luonnossa julkaistu graafi osoittaa, että bruttokansantuotteen ja sähkön kulutuksen kasvu ovat toisistaan aika riippumattomia. BKT kasvaa Suomessa ja Ruotsissa rinta rinnan. Ruotsissa sähkön kulutuksen kasvu henkeä kohti kuitenkin pysähtyi jo 30 vuotta sitten.

Suomessakin huippu oli kuusi vuotta sitten. Eikä käytön kasvua ole näköpiirissä. Juuri ilmoitettiin Suomen toiseksi suurimman sähkön käyttäjän, Rauman paperitehtaan PK3:n sulkemisesta. Aika huomaamatta meni tuo, vaikka kulutuksen vähenemä on jopa 0,5 TWh vuodessa eli samaa luokkaa kuin hehkulamppukiellon vaikutus. — Antti Halkka / Suomen Luonto

Grafiikka: Vesa Pynnöniemi, tiedot mm. Tilastokeskus ja SCB sekä Suomen ja Ruotsin energiateollisuus.

bktkulutussähkö

Tunne luontosi

Suomen Luonto on ajankohtaisen luontotiedon aarreaitta!
Tilaamalla tuet Luonnonsuojeluliiton työtä.