Lokakuun lopulla pohjoisessa kiristyvä pakkanen käynnistää koskikarojen muuton. Talvehtivia karoja saapuu meille pääasiassa Skandien vuoristosta, mistä ne suuntaavat kohti sulana pysyviä talvehtimispuroja eri puolille Suomea. Suomen parhaat tunnetut talviset karakosket sijaitsevat Inarissa ja Kuusamossa, mutta hyviä paikkoja löytyy vuolaiden virtavesien ääreltä eri puolelta maatamme.

Joulukuun puolivälissä koskikarojen muutto kiihtyy. Tiira-lintutietopalveluun kirjatut havainnot kertovat, että tammikuun puoliväliin mennessä karat ovat saapuneet talvehtimispuroilleen. Jos pakkaset keskitalvella kiristyvät ja puro jäätyy, karat etsivät uuden vuolaamman ja sulana pysyvän virran.

Suomalaisten rengastustietojen perusteella tiedetään, että suurin osa koskikaroista palaa talvehtimaan yleensä samalle purolle tai sen lähiseudulle. Noin 70 prosenttia talvella rengastetuista linnuista on löydetty myöhempinä talvina uudelleen viiden kilometrin säteellä rengastuspaikasta, mutta kolmannes lähtee kauemmas, joskus jopa yli sadan kilometrin päähän.

Koskikaroja voi löytää reippaasti virtaavien purojen ja jokien varsilta. Niiaileva valkorintainen kara päivystää usein kivellä, rantapenkalla tai jään reunalla. Se työntää päänsä veden alle ja tähystää saalista.

Kun saalis löytyy, lintu hyppää veteen ja palaa hetken päästä pintaan, usein ruokaa nokassaan. Ravinnoksi kelpaavat virtavesissä elävät hyönteiset ja muut pikkueläimet, erityisesti vesiperhosten sekä koski- ja päivänkorentojen toukat. Pyreneiden vuoristossa tehty ranskalaistutkimus paljastaa, että talvisin karat viettävät lähes kaiken valoisan ajan ruokaa etsien. 50–80 prosenttia päivästä kuluu sopivaa ruokailupaikkaa hakiessa pinnan yläpuolella, 5–20 prosenttia sukelluksissa. Koskikaroihin onkin hyvä pitää riittävästi etäisyyttä ja antaa niille ruokailurauha, sillä pakkasten kiristyessä energiaa kuluu paljon.

Koskikaran voi löytää myös sen äänen avulla. Lintu toistaa läpitunkevaa ja terävää tsit­… tsit… tsit -ääntä harvakseltaan, mutta useimmin se ääntelee lennossa. Ääni kantaa hyvin ja kuuluu selvästi jopa pauhaavan kosken partaalla.

Koskikara

Cinclus cinclus

Tuntomerkit: Kottaraisen kokoinen tumma ja typäkkä lintu, jolla valkea rinta.

Ääni ja laulu: Kirkasta ja kirskuvaa ääntelyä ja laulua, joka kantaa koskenkin kumussa.

Ravinto: Koskikorentojen, päiväkorentojen, vesiperhosten ja muiden hyönteisten toukat sekä muut vesiympäristön pikkueläimet.

Pesintä: Koiras ja naaras rakentavat molemmat pesää, jonka aineksina ovat muun muassa vesisammaleet ja kuivat lehdet. Koiras ruokkii hautovaa naarasta. Poikaset kuoriutuvat eteläisessä Suomessa loppukeväällä ja lähtevät pesästä noin kolmeviikkoisina. Norjan tuntureilla ja meilläkin Lapissa pesintä jatkuu pitkälle kesään.

Uhanalaisuus: Uhanalaisuusluokka vaarantunut. Suomessa uhanalaisuuden syy on vähälukuinen ja viime vuosikymmeninä supistunut kanta. Norjassa laji ei ole uhanalainen, mutta pienvesivoiman rakentaminen on vähentänyt sopivia pesimävesistöjä. Talvikanta on Suomessa vähentynyt, mutta tämän syytä ei tarkoin tiedetä.

Suojelu: Koskikara tarvitsee kirkkaita vesistöjä, ja esimerkiksi metsäojitus, maatalous ja turvetuotanto voivat samentaa ne pilalle.

Cinclus cincluselämää kaamoksessakoskikaratalvehtiminenvirtavedet

Tunne luontosi

Lähde retkelle metsään, suolle, merelle, kauas ja lähelle.
Tutustu, opi, ihastu ja voimaannu. Koe Suomen Luonto!