Mustarastaan talvehtiminen on lisääntynyt vuosi vuodelta. Laji on runsastunut ja talvehtijoiden osuus kannasta tuntuu kasvavan. Talvehtijoille on keväällä tarjolla parhaat reviirit ennen kuin muuttajat palaavat.
Olen hippiäinen, blogin kuvissa keikkuva lintu. Olen Euroopan pienin lintu. Pituus 8,5 - 9,5 senttiä ja paino vain noin 6 grammaa. Silti lennän yli merten. Osuin näihin kuviin öisen paluumuuton jälkeen toissapäivänä Helsingissä.
Talvilevossa lehtipuiden sisäinen kello tikittää – se mittaa aikaa kevääseen. Linnuille ja muille eläimille puut tarjoavat korvaamattoman ruokakomeron.
Suomalaisten merihanhien suojelua edistetään gps-seurannan avulla. Helmikuun alussa linnut olivat eri puolilla Eurooppaa ja monet niistä viihtyivät suojelualueiden turvissa.
Blogissa esiintyy piileskelevä luhtakana, tässä hetken esillä puronsuun sulassa. Luhtakanojakin voi siis jäädä talvehtimaan. Ne hakeutuvat esim. auki pysyviin puronsuihin pesimäruovikoiden vaiheilla. Selviytyäkseen ne tarvitsevat talvirauhan.
Alkusyksystä, kun kuvasin kurkiparvea, kettu ilmestyi nälkäisenä katselemaan kurkia. Se ei kuitenkaan löytänyt mitään strategiaa päästä edes sellaiselle etäisyydelle, että kurjet olisivat enemmälti tunteneet joutuvansa vaaraan. Mutta tilanne oli mielenkiintoinen seurata!
Isoin parvin eteläisen Suomen järvenselillä vielä juuri ennen jäitä viipyvä Isokoskelo tunnetaan Ruijassa nimellä kalasorsa. Viron nimikin on hyvin osuva: jääkoskel.
Hiirihaukkoja ja piekanoja voi nähdä viivyttelemässä ja talvehtimassakin Etelä-Suomessa, jos myyräkannat ovat hyvät. Merikotkille kalastajat jättävät ateriaksi roskakaloja jäälle.
Kalasääski sanoi heippa elo-syyskuun taitteen ja syyskuun alkupuolen vaiheilla ja ensimmäiset ilmestyvät taas huhtikuulla, heti kun vesistöistä alkaa löytyä kalastukseen sopivia sulapaikkoja. Silloin kalasääski palaa kaivattuna, toivottuna. Mutta missä se on tällä välin, siitäkin kertoo blogi.
