Saimaannorppien pesintä on käynnissä. Kuutit syntyvät lumipesään tämän kuun lopulla tai maaliskuun alkupuolella. Parin viikon takaiset sateet toivat useimmille paikoille luonnonlunta, joten norpille on tänä vuonna kasattu vain joitain lisä- eli apukinoksia.

”Pesintään tuli lunta riittävästi kaikkialla muualla paitsi osissa Kolovettä, Pihlajavettä ja Haukivettä”, kertoo ylitarkastaja Tero Sipilä Metsähallituksesta.

Viime vuonna pesintä oli pitkälti ihmisen avun varassa. Myös syyllinen heikentyviin talviin on ihminen, sillä ilmastonmuutos lisää leutojen jää- ja lumitalvien mahdollisuutta.

Norpan suurin ongelma on yhä kalanpyydyskuolleisuus. Metsähallitus on nyt saanut tietoonsa tämän vuoden ensimmäisen verkkoon menehtyneen saimaannorpan. Kyseessä oli nuori 33 kiloa painanut uros Etelä-Savon Sulkavalla.

”Se jäi kuhaverkkoon”, sanoo Sipilä.

”Vapaa-ajankalastajien talvinen verkkokalastus Saimaalla kohdistuu pääasiassa kuhaan.”

Viime vuonna pyydyksiin kuolleita norppia ilmoitettiin seitsemän. Niistä viisi menehtyi verkkoon ja kaksi katiskaan. Yksi vuoden 2014 verkoista ja toinen katiskoista oli laiton.

Todellinen kuolleisuus on paljon ilmoitettua suurempaa. Kalanpyydyskuolemilta suojaa osittain huhtikuun puolivälistä kesäkuun loppuun jatkuva verkkokalastuskielto tärkeimmillä norppa-alueilla. On kuitenkin huomattu, että se ei ole vielä aivan kyllin kattava ja loppuu kesällä liian aikaisin.

Saimaannorppia on noin 300 yksilöä.

 

Juttua on täydennetty 13.2. 2015 Tero Sipilän kommenteilla.

saimaannorppa

Tunne luontosi

Suomen Luonto on ajankohtaisen luontotiedon aarreaitta!
Tilaamalla tuet Luonnonsuojeluliiton työtä.