Kainuussa on paljastunut metsästysrikosepäily suden kannanhoidollisen metsästyksen yhteydessä. Epäilty on Kainuun rajavartioston rajamies.

Poliisi ei ole tiedottanut asiasta, mutta rikoskomisario Seppo Nordström Kajaanin poliisiasemalta myöntää tutkinnan olevan käynnissä. Myös Kainuun rajavartioston komentaja Matti Sarasmaa vahvistaa tapauksen.

”Yksi rajavartiolaitoksen Kainuun rajavartija on pidätetty viralta suden kannanhoidollisessa metsästyksessä tapahtuneen metsästysrikosepäilyn vuoksi rikostutkinnan ajaksi”, Sarasmaa sanoo.

Sarasmaan mukaan Kainuun rajavartioston virkamiehiä ei ole aikaisemmin ollut epäiltynä suteen kohdistuvista metsästysrikoksista, vaikka muihin eläimiin kuten karhuun ja ahmaan liittyviä metsästysrikoksia on ollut.

”Henkilökuntaa on muistutettu, että toimivat työroolin mukaisesti myös vapaa-ajan harrastuksissa”, Saarasmaa painottaa.

Suden kannanhoidollisen metsästyksen päätyttyä helmikuun lopussa Suomessa on Luonnonvarakeskuksen (Luken) kanta-arvion mukaan jäljellä 200–235 sutta. Kuluneen vuoden aikana neljännes Suomen uhanalaisesta susikannasta, kaikkiaan 75 sutta, metsästettiin tai kuoli muista syistä.

Kannanhoidollisen metsästyksen kokeilu ei näytä lopettaneen suden salametsästystä. Tammikuun 2015 jälkeen ainakin kolme laumaa on kokonaan kadonnut, ja on syytä epäillä, että metsästystilanteissa ei ole kaikilta osin noudatettu metsästyslakia.

Suomen luonnonsuojeluliitto julkaisi aiemmin tiedotteen, jonka mukaan se pitää kannahoidollisen metsästyksen toteutusta epäonnistuneena. Kannanhoidollinen metsästys ei esimerkiksi kohdistunut nuoriin yksilöihin, kuten lupailtiin, vaan saaliissa oli ainakin 11 alfanaarasta sekä yksi alfauros. Alfojen ampuminen on laumoille tuhoisaa. Pahimmassa tapauksessa laumat hajoavat.

Teksti: Ulla Räsänen

Kirjoittaja on Suomen Luonnon avustaja, joka kuuluu Luonnonsuojeluliiton petoryhmään.

 

kannanhoidollinen metsästysmetsästysrikossusi