Ystäväni etsivät kerran Viron maaseudulta paikkaa, johon pystyttää telttansa yöksi. He näkivät kyltin, jossa luki ”eramaa”. Ei kun teltta pystyyn! Aamulla he heräsivät vihaisen virolaisisännän huutoon. Selvisi, että viron kielessä eramaa tarkoittaa yksityistä maa-aluetta.

Suomessakin sana erämaa tarkoitti alun perin omaa elinpiiriä, sukumaata. Erämaa oli se osa luontoa, joka oli tuttua ja lähellä. Oman elinpiirin tuolla puolen oli kenties jonkun toisen erämaa. Osa saamelaisista tunnistaa yhä tällaisen erämaakäsityksen, mutta suomalaisille se on ”kaukainen, savulle tuoksuva muinaismuisto, jonka viimeiset hiillokset lämmittävät enää vain eräkirjallisuuden kustantajaa ja kirjakauppiasta”, kuten Tapani Niemi kirjoitti taannoin Erä-lehdessä.

Kun ihminen asettui aloilleen, alkoi hän omia maata ja sen antimia. Erämaasta tuli nautinta-alue; alue, jossa kullakin maanviljelijäyhteisöllä oli oikeus metsästää, kalastaa ja kasketa. Eränkäyntioikeus oli oikeus hyödyntää tietyn alueen luonnonvaroja.

Lopullisesti erämaat irrotettiin ihmisistä, kun alettiin perustaa kansallispuistoja ja muita varsinaisia luonnonsuojelualueita. Yhdysvalloissa alkuperäiskansojen edustajia kirjaimellisesti karkotettiin pois kansallispuistojen alueilta, jotta luonto säilyisi ”koskemattomana”. Suomessakin saamelaisten oikeus (erä)maihinsa kyseenalaistettiin.

”Koskematon erämaa on modernin kulttuurin luomus, sivistyksen tuote.”

Nykyään erämaa on puhekielessä autio alue tuolla jossain. Erämaahan mennään nauttimaan yksinäisyydestä ja luonnon rauhasta. Erämaan käsite sisältää ajatuksen luonnosta kulttuurin vastakohtana. Koskematon erämaa on modernin kulttuurin luomus, sivistyksen tuote.

Tämä on vaarallinen illuusio. Ihminen muovaa ilmakehää ja koko maapallon ilmastoa.
Ilmansaasteet, mikromuovihiukkaset ja kemikaalijäämät leviävät sinnekin, mihin ihminen ei ole jalallaan koskaan astunut. Tekee kipeää myöntää, että ihmisen vaikutusta ei pääse karkuun missään.

Se, miten ymmärrämme erämaat, määrittää suhdettamme luontoon. Mitä enemmän ylistämme erämaita ja turmeltumatonta, villiä luontoa, sitä kauemmas asemoimme itsemme.

Nykyisen tuhovimman keskellä tuntuisi välttämättömältä säästää isojakin alueita kokonaan ihmistoiminnan ulkopuolelle. Toisaalta peräänkuulutan luontosuhdetta, jossa ihminen ja erämaa ovat yhtä. Erämaat ovat muuttaneet muotoaan moneen kertaan. Millainen erämaakäsitys tukisi kestävää yhteis­eloa ihmisen ja muun luomakunnan kesken? Millainen on tulevaisuuden erämaa?