Tiesitkö, että viikolla 35 (26.8.–1.9.) vietetään Puunhalausviikkoa? Jo yhdeksättä kertaa järjestettävä valtakunnallinen teemaviikko muistuttaa lähivihreän merkityksestä kaupunkiympäristössä. Sitä voi vaalia vaikkapa numerokaavalla 3–30–300. Se on uusi, tutkimukseen perustuva ohjeistus, jonka tavoitteena on kehittää vihreämpiä, terveellisempiä ja kestävämpiä kaupunkeja, kyliä ja naapurustoja.

Suomessa elää noin 12 000 tunnettua lajia puiden asukkaita, jotka ovat suoraan riippuvaisia elävistä tai kuolleista puista, tai riippuvaisia puista alkavista ravintoketjuista. Kuvitus: Ilmari Hakala / Sopiva Design

3 puuta jokaisesta ikkunasta

3–30-300-ohjeistuksen mukaan jokaisen tulisi nähdä kodistaan, koulustaan tai työpaikaltaan vähintään kolme isompaa puuta. Tutkimusten mukaan jo muutama suuri puu vaikuttaa mielialaan positiivisemmin kuin joukko pieniä puita.

”Puiden katselu voi tarjota tärkeitä taukoja työpäivääsi, inspiroida sinua ja lisätä luovuuttasi. Lyhytkin tauko ja yhteys elävään luontoon auttaa vähentämään stressiä ja kohottamaan mielialaa”, muistuttaa tutkija Miia Mänttäri Luonnonvarakeskuksesta.

30 prosentin latvuspeittävyys jokaisella asuinalueella

Jokaisella asuinalueella puiden latvuspeittävyyden tulisi olla vähintään 30 prosentin luokkaa. Latvuspeittävyydellä on todettu olevan suora yhteys useisiin kansanterveyteen vaikuttaviin tekijöihin. Se on yhdistetty jopa alhaisempaan kokonaiskuolleisuuteen.

Kun asuinalueella on paljon puita, unen laatu on parempaa ja mieli on virkeämpi. Puut tarjoavat myös viilentävää varjoa, mikä vähentää ilmastoinnin tarvetta ja siten energiankulutusta.Varjoisilla paikoilla on myös mukavampi oleskella ja vaikkapa lasten leikkiä.

300 metriä viheralueelle

Helppo pääsy lähiluontoon läheisille viheralueille suo kävijälleen positiivisia terveysvaikutuksia. Viheralue saisi mieluiten olla alle 300 metrin päässä kodista, jolloin luontoon menosta tulee helpommin säännöllistä ja houkuttelevaa.

Viheralueilla oleskelu alentaa elimistön stressireaktioita, kuten verenpainetta, sydämen sykettä ja lihasjännitystä ja voi siten ehkäistä sydän- ja verisuonisairauksia sekä diabetesta.

Tämä 3–30–300-ohjeistus pyrkii takaamaan kaupunkien asukkaille tasa-arvoisen yhteyden puihin ja pääsyn viheralueille sekä niiden tuomiin hyötyihin asettamalla minimivaatimukset ympäristön puiden ja viheralueiden määrälle.

Valtakunnallinen puunhalausviikko kannustaa ihmisiä halaamaan puuta ja osoittamaan siten oman arvostuksensa lähiviheralueita kohtaan. Puita voi halata kaupungissa, maalla tai metsässä, joko yksin, kaverin kanssa tai isommallakin porukalla. Oman halauksen voi jakaa somessa tunnisteella #puunhalausviikko.

Puunhalausviikon järjestävät Viherympäristöliitto, Maa- ja kotitalousnaiset, Luonnonvarakeskus ja Suomen Puunhoidon Yhdistys SPY ry. Puunhalausviikko on myös osa 31.8. vietettävän Suomen Luonnon päivän tapahtumia.

Kuvitus: Julia Prusi

Kysely: Rakkaudentunnustus luonnolle!

halaa puutaluonnonvarakeskuslähivihreän merkitys kaupunkiympäristössäMaa- ja kotitalousnaisetpuunhalausviikkoSuomen Puunhoidon YhdistysViherympäristöliitto

Tilaa Suomen Luonto

Suomen Luonto on ajankohtaisen ja innostavan luontotiedon aarreaitta!
Tilaamalla tuet Luonnonsuojeluliiton työtä.