Lokakuinen päivä voi olla vielä yllättävän lämmin, vaikka kuukauden keskilämpötila tipahtaakin pohjoisessa pakkaselle ja etelässä plus kuuteen asteeseen.

Syysauringon lämmittäessä suon laidalla tarpominenkin käy työstä ja pian tulee kuuma. Lämpö viivähtää vielä suon paksussa sammaleessa ja kypsyttää sen päällä köllöttävät karpalot, suon jalokivet.

Suomen soilla kasvaa kaksi karpalolajia, joista isokarpalo on yleinen koko maassa lukuun ottamatta Pohjois-Lappia. Pikkukarpalo taas on Kainuun seuduilta pohjoiseen yleinen, etelässä sitä on niukemmin. Jo nimestä voi arvella, että lajit erottaa toisistaan marjojen koosta: pikkukarpalo on noin puolet pienempi isokarpaloa.

Karpalon kirpeys takaa sen, että astia täyttyy, eikä saalis katoa marjastajan suuhun. Mehevät marjat eivät piittaa pienestä alkusyksyn pakkasestakaan, vaan sen puraisu tuo marjan makuun lisää makeutta.

Suolla on mukavaa ja rauhoittavaa kävellä. Sen akustiikka ottaa kulkijan syliinsä. Jos bonuksena saa vielä hinkin täyteen marjoja, sanoisin, että retki on enemmän kuin onnistunut.

Eikä mitä tahansa marjoja: karpalon terveysvaikutuksista on tieteellistäkin näyttöä. Oulun yliopistossa syyskuussa 2012 tarkastettu väitöskirja vahvisti, että karpalomehu vähentää myös lasten virtsatietulehduksia. Aikuisten vaivoihin sen on jo aiemmin tiedetty auttavan.

Terveysmarjasta saa oivan herkun, kun talvella ottaa karpaloita pakkasesta ja kierittää niitä sokerissa. Nam!

Artikkeli on julkaistu Suomen Luonnossa 8/2012.

karpaloretkeilysuo

Tilaa uudistunut Suomen Luonto!

Tunne luontosi ja tue luonnonsuojelua, tilaa lehti tai digilukuoikeus!