Olen kuullut täällä Pyhällä enemmän kummitusjuttuja parissa päivässä kuin Helsingissä kymmenessä vuodessa. Kemijärveläiset sukulaiseni vakavalla naamalla väittivät, että eräällä hiihtomajalla kummittelee. Sanoivat, että siellä öisin ovi paukkuu, lattia narisee ja askelia kuuluu. Vähemmän vakavissaan suhtautuivat Huttu-Ukkoon, joka sentään on kaikkein tunnetuin aave näillä aavoilla.

Väitetään, että Pyhän myyttisen suojelijan voi nähdä kuljeskelevan Huttujärven rannoilla. Se on niin iso mies, että suksien sompien väli on toista metriä. Ja väkeväkin se on. Oli auttanut Huttulan tilan rakentamisessa Huttujärven rannalle 1800­–1900-lukujen vaihteessa. Sillä työmaalla on Huttu-Ukko ensimmäisen kerran nähty.

Kuva: Maura HaimolaVielä en ole nähnyt Huttu-Ukkoa eikä paljon muitakaan eläjiä metsässä liikuskele, kun linnutkin vielä pysyttelevät poissa. Mutta yöpakkaset ovat pitäneet laduista hyvää huolta. Ja parempaa huolta pitää laduilla hiihtäjistään myös hiihtokeskus täällä kuin Rukalla, joka tuli tutuksi kolme viikkoa sitten.

Pyhän rinnekartasta löytyy myös latukartta, eikä sitä tarvitse erikseen ostaa. Ladut on maastoon hyvin merkitty enkä löytänyt latukartasta kuin yhden lenkin, jossa ladulla on kiertosuunta. Muuten saa hiihdellä mihin suuntaan haluaa.

Kovasti olisin halunnut suksia koko Pyhätunturin ympäri, mutta viime keväänä näkyvämmälle paikalle Pyhäntien varteen siirtyneestä ja uusitusta luontokeskus Naavasta kerrottiin, että osa reitistä on niin jyrkkää, että sukset on paras kantaa ja alkupätkä muutoinkin ”luonnonlatua”, jonka ovat lumikenkäilijät myllänneet.

Päätimme, että pitkospuiden päällä on mukavampi kesällä kävellä kuin talvella hiihtää, ja suuntasimme Asteliin, josta lähtee reilun 12 kilometrin lenkki Kiimaselän laavun kautta. Koko matka laavulle olikin mukavan tasaista. Upeita näkymiä Pyhän keroille ja Luostolle asti jaksoi hyvin ihailla.

Kiimaselän laavu on sopivasti puolivälissä matkaa. Päivätupakin löytyi, mutta aurinkoisena päivänä oli laavulla huomattavasti lämpimämpi viettää taukoa kuin lämmittämättömässä tuvassa. Puumerkkinsä oli vieraskirjaan jättänyt vielä huhtikuisena arkipäivänäkin ainakin parikymmentä hiihtäjää.

Sattumalta kiersimme lenkin vastapäivään ja niinpä saimmekin lasketella loppumatkan laavulta takaisin Asteliin pääosin alamäkeä. Mukavan hiihtoretken kruunasi vielä loppumetreillä yhtäkkiä näyttäytyneen talitiaisparven iloinen sirkuttelu. Kyllä Huttu-Ukon mailla kelpaa.

astelikiimaselkäpelkosenniemipyhätunturi

Tilaa uudistunut Suomen Luonto!

Tunne luontosi ja tue luonnonsuojelua, tilaa lehti tai digilukuoikeus!