Sydäntalven lyhyt päivä sarastaa tunturin rinteen takaa. Vain pakkasen pauke ikimetsän kelopuissa rikkoo erämaan hiljaisuuden.

Olen hiihtoretkellä Pyhä-Luoston kansallispuistossa Keski-Lapissa, Kemijärven ja Pelkosenniemen rajamailla. Paikka on hieman napapiirin pohjoispuolella, joten joulu–tammikuussa aurinko hädin tuskin käväisee horisontin yläpuolella.

Virallisesti päivän pituus on noin yksi tunti, mutta käytännössä valoa on riittävästi luonnossa liikkumiseen suunnilleen aamuyhdeksästä kolmeen iltapäivällä.

Kaamoksessa on upeita sävyjä. Kuva: Juho Rahkonen

Pyhä-Luoston jyrkkäpiirteiset tunturit nousevat satojen metrien korkeuteen kuin tyhjästä. Erityisen komea näkymä avautuu kulkijalle joka lähestyy kansallispuistoa kaakosta päin, Kemijärven suunnasta: Pyhätuntureihin kuuluvan Kultakeron rinne kohoaa jyrkkänä metsäisenä vuorimassiivina. Ylemmäs mentäessä sen rinteet käyvät puuttomiksi.

Kultakeron ja sen naapuritunturin Ukonhatun välissä avautuu koko Suomen jylhimpiin kuuluva maisema, jopa 200 metriä syvä Isokuru.

Isokurun pohjalla, rosoisten kallioseinämien kupeessa sijaitsee 12 metriä syvä Pyhänkasteenlampi. Siihen puolestaan laskee kaunis vesiputous. Paikka on ollut metsäsaamelaisten muinainen palvonnan kohde, ja 1600-luvulla siellä suoritettiin saamelaisten joukkokaste.

Ylempänä sijaitsee Uhriharju, jossa on aikanaan uhrattu peuroja paremman metsästysonnen toivossa.

Pyhänkasteen­lampeen laskeva vesiputous on jäätynyt. Kuva: Juho Rahkonen

Sukset vievät helposti paikasta toiseen. Kuva: Juho Rahkonen

Pyhätunturi on Suomen eteläisin suurtunturi. Se on osa 12 tunturin muodostamaa ketjua, jonka korkein huippu Noitatunturi kohoaa 540 metriin merenpinnasta. Noitatunturi on tunnettu seita. Voi vain kuvitella, miten vaikuttavana se on koettu aikana ennen tieteellistä vallankumousta ja materialistisen länsimaisen maail­mankuvan tuloa.

Suhteellinen korkeusero on Metsä-Lapin suurimpia, ja tunturit erottuvat selvästi ympäröivältä suo- ja metsätasangolta.

Pyhätunturilla on pitkät luontomatkailun perinteet. Aivan kansallispuiston rajalla olevan hotellin seinillä on valokuvia viime vuosisadan alkupuolelta, kun turistit alkoivat löytää Pyhän talviset riemut. Nykyisin Pyhän kurut ovat niin vaeltajien kuin vapaalaskijoidenkin suosiossa.

Kansallispuistossa on noin 150 kilometriä koneellisesti ajettuja latureittejä, joten retkeilijän ei tarvitse sivakoida umpihangessa. Tavallisilla murtomaasuksillakin pääsee pitkälle kansallispuiston sydämeen, eikä metsäsuksia välttämättä tarvita.

Retkivinkkejä Pyhätunturin liepeille

Tunturiaapa
Pyhätunturin hotellin vierestä lähtevä retkeilypolku laskee loivasti parin kilometrin matkan halki kynttiläkuusien koristaman aarniometsän. Suksilla matka joutuu vaivattomasti, ja lasku päättyy Tunturiaavalle. Se on upeiden kelomäntyjen koristama avara suo, jolta avautuu hieno näkymä tunturiketjulle.

Luostotunturi
Pyhä-Luoston kansallispuisto tunnettiin aikaisemmin Pyhätunturin kansallis­puistona, joka perustettiin jo 1938. Tähän Suomen vanhimpaan kansallispuistoon liitettiin vuonna 2005 pohjoisempana Sodankylän puolella sijaitseva Luoston alue, jolloin puiston pinta-ala kasvoi 142 neliökilometriin. Luostolta löytyvät tienoon komeimmat aarniometsät, joihin kirves ei ole koskenut 400 vuoteen. Ukko-Luoston laelta pääsee ihailemaan avaria Lapin maisemia, ja sieltä voi hiihtää vaellusreittiä pitkin Pyhätuntureille. Kansallispuiston tunnetuimpia nähtävyyksiä on Pyhän ja Luoston välimaastossa sijaitseva Lampivaaran ametistikaivos.

Suvannon kylä
Parikymmentä kilometriä Pyhätunturilta on Suvannon jokivarsikylä, jonka rakennukset ovat suurimmaksi osaksi 1800- ja 1900-lukujen vaihteesta. Kylä on edustava näyte vanhaa rakennusperinnettä. Vaikuttavaksi paikan tekee sen sijainti Kitinen-joen varrella, josta avautuvat näkymät peninkulmien päähän.

Kuva: Juho Rahkonen