Loppukesällä iltojen pimetessä huomaamme kiiltomadot. Pienet viehättävät valot tuikkivat ruohikossa. Ne ovat naaraiden lähestymisvaloja koiraille, jotka lentävät seuraa hakien. Koiraallakin on kyky vilauttaa valoa, mutta lähinnä vain toukkana.

Matoja kiiltomadot eivät ole eivätkä tulikärpäsetkään kärpäsiä, vaan molemmat kuuluvat kovakuoriaisiin. Tarkkaan ei tiedetä, miksi ryhmässä kehittyi valon tuottamisen kyky. Sillä ehkä viestittiin alun perin pahanmakuisuutta, kuten päivällä liikkuvat hyönteiset viestivät väreillä. Kun sammakoille tarjottiin valaisevaa ruokaa, ne karttoivat sitä (kuten
me ihmisetkin kai tekisimme).

Suomen kiiltomadoista tiedetään vielä aika vähän, mutta nyt Oulun yliopiston professori Arja Kaitala on virittelemässä aiheesta tutkimusta. Tarkoituksena on saada valot tuikkimaan kasvatuslaboratoriossa, jos kasvatus ja rahoitus järjestyy.
”Aion tutkia sukupuolivalintaa”, hän kertoo.
”On kiinnostavaa, että kiiltomadolla naaras houkuttelee koirasta, kun luonnossa yleensä koiras on houkuttelijana.”

Arja Kaitala miettii myös, kilpailevatko naaraat koiraista ja miten paljon ne joutuvat panostamaan valon tuotantoon. Siipiä naaras ei lainkaan kasvata, mutta aikuisena se sytyttää lyhtynsä. Valon on luultu sammuvan, kun koiras on hedelmöittänyt naaraan,
mutta Kaitala on jo saanut selville, ettei naaras noudatakaan tätä patriarkaalista uskomusta. Kenelle valo sitten palaa, siinä yksi arvoitus.

Syksyn kiiltomatohavaintoja voi lähettää sähköpostilla osoitteeseen: arja.kaitala@oulu.fi.