Atlantilla on suora yhteys Itämeren turskan katoamiseen ja sinilevien massaesiintymiseen. Atlantilta hyökyvät suolaiset vesimassat ovat vähäsuolaiselle Itämerelle piristysruiske, joiden varassa se pysyy merenä. Muussa tapauksessa siitä uhkaa tulla järvi.

12 vuotta sitten Turun yliopiston Saaristomeren tutkimuslaitoksen Seilin johtaja Ilppo Vuorinen sai tutkimusryhmineen ison oivalluksen. He löysivät merkittäviä riippuvuuksia Pohjois-Atlantin vuosittaisten säänvaihtelujen, länsituulten esiintymisen, Itämeren suolapitoisuuden ja mantereelta mereen tulevan valuman välillä.

”Ilmastomme syntyy Atlantilla. Päiväntasaajalla on pysyvä korkeapaine, jolloin vettä haihtuu merestä ja muodostuu pilviä. Ja mitä lämpimämpää, sitä enemmän vettä haihtuu”, Vuorinen selittää. ”Pilvet lähtevät kohti Islannin matalaa, mistä länsituulet kuljettavat ne Itämeren valuma-alueen päälle, jossa ne satavat alas.”

”Suolapulssit ja valunta ovat vuorovaikutuksessa. Jos makeaa vettä tulee mereen vain vähän, suolavesi pääsee sisään, mutta runsas valunta estää pulssien tulon.”

Nyt elämme runsaan sadannan aikaa. Se on lisännyt valuntaa Itämereen. Siksi suolapulssit ovat vähentyneet: niiden tulo Itämereen lähes loppui 1970-luvulla. Sen jälkeen pulsseja on tullut vain kaksi, vuosina 1993 ja 2003.

Näkyviä seurauksia suolapulssien vähentymisestä ovat olleet turskan katoaminen sekä arktisen kampamaneetin ja kampelan vetäytyminen etelämmäksi Itämerellä.

Tutkijat ovat huomanneet muutoksen myös Seilin eläinplanktonissa.

1960-luvulla kerätyissä näytteissä oli suurikokoisia mereisiä hankajalkaisia, mutta 1970-luvulla niiden määrä alkoi vähentyä ja tilalle tuli pienikokoisempia makeanveden vesikirppuja. Tästä puolestaan seurasi se, että silakat alkoivat pohjoisella Itämerellä laihtua ja niiden kasvu hidastui.

Seilissä on tutkittu myös Itämeren ravinnepitoisuutta suhteessa valumaan. Mitä enemmän sataa ja vettä valuu jokia pitkin mereen, sitä korkeampi sen fosforipitoisuus on.

”Vaikka maatalous on vähentänyt lannoitteiden käyttöä ja teollisuus sekä kaupungit ovat satsanneet ravinteiden poistoon, se ei näy Itämeren tilassa, sillä lisääntynyt valunta pitää pitoisuudet korkeina”, Vuorinen sanoo.

Kuvaan sopivat myös sinilevien massaesiintymät samoin kuin lohikalojen lisääntymistä heikentävä M74-tauti, jonka on Riista- ja kalatalouden tutkimuslaitoksella huomattu johtuvan lohikalojen ravinnonkäytön muutoksista.

Turskan hävitessä lohikalat siirtyivät syömään kilohaileja. Näin ravinnon rasvan B1-vitamiini väheni. Tämä puute tappoi poikaset ruskuaispussivaiheessa.

Vuorisen mukaan Itämeren makeutuminen jatkunee.

”lhmisen aiheuttaman ilmastonmuutoksen ennustetaan lisäävän sateita. Näin kertovat sekä globaalit että alueelliset ilmastomallit.”

”Valuma ja ravinteiden huuhtoutuminen lisääntyvät yhä ja Itämeren suolapitoisuus laskee. Se vie mereisiä lajeja etelämmäs ja lisää rehevöitymistä.”

Tilaa uudistunut Suomen Luonto!

Tunne luontosi ja tue luonnonsuojelua, tilaa lehti tai digilukuoikeus!