Sato hilijasta tihkuva. Tuuliviiri oli saanu eilisestä keikkumisesta tarpeekseen. Oli kalailima. Jo aamulla sen Aati portailta haisto.

Joelle menisi. Eipä silti, taitaisi mennä, vaikka ilima olisi mikä tahasa. Vaikka satas vanhoja ämmiä hammeet korvissa.

Hyvä joelle oli nyt mennäkki. Vesi oli allaalla ja uitot olivat loppuneet. Kalat olivat läjemmässä, eikä tarvinnu pölökkyvä pelätä. Paremmin jakso soutaaki.

Ottipaikat olivat varmassa tievossa. Olihan niitä kaheksisen kymmentä vuotta vierestä vahattu. Pikku poikana Aati joen takkaa tähän Iijoen törmälle juosta hilipasi. Sisko pääsi kelekassa.

Oikijastaan koko kohalla oleva, parikilometrinen virta oli harrivettä. Näin syksyllä harri hakkeutuu hittaaseen virtaan. Turhaan sitä rikkonaisesta veestä ruuvasi. Oli heleppo soutaa ja oottaa tärppijä.

Kuva: Esko Männikkö

Ennen rantaan menova Aati käy nakkaamassa Tarmolle heinijä. Pari lempijää taputusta saavat hevosen hirnahtammaan. Eilen oli pitkästä aikaa ollu aisojen välissä. Nykästiin potut reellä kuopalle.

Naapurin sikavarmareijen kanssa pijettiin yhteistä pottumaata. Isäntä oli nähny ouvon unen: Aati oli ollu joella. Äkkijä vesi pakenee törmille. Vene jää keikkumaan kiville keskelle jokija. Ei auta muu ku kahlata rantaan. Lieju meinaa imasta koko ukon. Ja kaloja oli kuulemma tullu aluksi hehtomitalla.

Ei se sitä juttuva sen enempää jaaritellu. Eikä kyllä palijo kinnostanukaa. Joelle mentäisiin, katteli naapurit minkälaisija näkyjä tahasa.

*

Sauvomalla Aati vie veneesä virran niskalle. Sieltä lähtee hittaasti laskemaan. Vavat viuhkaavat venneen perässä ku ajatukset päässä. Paksuun kalastajalankaan sijotut perhot viistävät vettä. Airot lippasevat ku sukeltavan telekän koivet.

Rengaskiven kuppeesta tullee tärppi. Ei tarttunu. Muutama rivakampi veto, ja vene siirty kappaleen matkaa ylävirtaan. Puikkelehtii ku kaarnan pala. Uusi lasku kivelle. Aati tarjovaa sammaa perhova, johon äsken meinasi. Nyt tiesi olla varruillaan.

Varovainen otti. Aati nykäsee airot venneeseen ja nappaa koivuvavan kässiisä. Eipä ehtiny sylykästä perhova pois. Isomman puoleinen. Täytyy ottaa haavilla.

Ensimmäinen kauhasu mennee ohi. Toisella nousee saapasvarren mittanen harri. Kaksnokkanen, kultatäkynen perho lujasti ottaluussa kiini. Perhosta ei oo palijova jälellä. Sormet pyyhkäsevät lähes palijasta koukkuva.

Naapurin penikkakoira porkkaa rantaveessä. Ihmettellee keskellä jokija liikkuvaa. Kahtoa tuijottaa, urahtellee, välillä säikähtää ja hyppää pusikkoon. Utelijaana se pijan taas poukkoilee rantakiville vetteen putuavija lehtijä nuuskimaan. Yli lentävä hanhitokkako niitä hartijoillaan varisteli?

*

Pikkuitikat alakavat kiusata. Jatkuvasti niitä saa olla ongesta näpräämässä. Niille kyllä kelepaa mikä väri tahasa. Välillä tullee isompiki. Lähes järjestään kultatäkysessä kiini. Tosi hyvä onki. Saattas olla parempiki, jos siihen pyöräyttäs meton kaulasta hoyhenenhaituvan.

Alakaapa niitä taas tällä toville ollakki. Eihän sitä kannata koko jokija kerralla tyhjentää. Ei Aati kappalemäärää tienny tarkalleen sanova. Mutta sen tiesi, että joukossa oli muutamija aikuisijaki kaloja.

*

Rannassa Aati lattoo kalat muovipussiin, nostaa vavat, punnoo siimat ja painaa koukut vappoihin kiini. Tuskin huomenna ennää kehtaa mennä, ja mennee silti. Uusi kultatäkynen pitäs jostaki vain saaha.

Sillalle ajjaa pitkä, tumma auto. Kolome tyyriin näköstä herraa astuu sillan kannelle. Kaikilla jalassa uuvet kummikengät. Yks viittilöi joelle. Kaks kääntelee päätään käjen suuntaan ja nyökyttellee. Välillä kattovat papereihin. Yhellä roikkuu kaulalla täysautomaattikamera. Sillä näppää hätäset kuvat. Istuvat takasin penkkeihin.

– No niin, poika. Annahan mennä Kipinään!

Sillalle jää tiisselin kitkerä haju.

Naapurin hauva jolkottellee paikalle. Nuuskii käryjä, nostaa koipijaan ja kusasee kaiteeseen omistusmerkkisä.

Esko Männikkö

Juttu Iijoen harrinpyytäjästä on julkaistu Suomen Luonnon numerossa 7 vuonna 1986. Kirjoittaja ja kuvaaja Esko Männikkö on tullut sittemmin tunnetuksi Suomen menestyneimpänä taidevalokuvaajana, jonka laaja retrospektiivinen näyttely on nähtävillä Helsingin Taidehallissa vielä 2.3.2014 saakka.

Kuva: Esko Männikkö