Yhdeksäs Savonlinnan luontoelokuvafestivaali kutsuu nautiskelijan vehreisiin Saimaan järvimaisemiin 17.–19.8. Festari tarjoaa monipuolisen kattauksen kaikille aisteille ja koko keholle. Ohjelmassa on luonto- ja ympäristöaiheisten elokuvien lisäksi muun muassa keskusteluja, livemusiikkia, kehollisen kuuntelun työpaja sekä joogaa.

Festivaali haluaa nostaa esiin tärkeitä ja ajankohtaisia ympäristökysymyksiä sekä korostaa monipuolisen luonnon arvoa ja sen suojelun tärkeyttä. Tänä vuonna festivaalin keskeisiä teemoja ovat muun muassa vesi, meret ja saarten asukkaat.

Poimintoja ohjelmasta

Lake Saimaa

Teemaan uppoudutaan kotoisissa tunnelmissa, kun ohjaaja Pascal Cuissotin dokumentti Lake Saimaa sukeltaa tutkimaan järven salaisuuksia ja henkeäsalpaavia maisemia.

Festarivierailla on myös mahdollisuus päästä järvelle Norpparisteilyllä. Risteilyn aikana norppa-asiantuntija ja dokumentaristi Juha Taskinen kertoo saimaannorpan elintavoista ja suojelusta.

Merille lähdetään ilmastonmuutoksen ongelmia käsittelevässä elokuvassa Anote’s Ark (ohj. Matthieu Rytz). Nouseva merenpinta on johtamassa saarivaltio Kiribatin katoamiseen ja tekee saaren asukkaista maailman ensimmäisiä ilmastopakolaisia. Mitä tapahtuu heidän ainutlaatuiselle kulttuurilleen, kun väistämätön maastamuutto on kohtalona seuraavan vuosisadan sisällä?

Ihmisen ympäristövaikutuksia tarkastellaan monista näkökulmista. Andreas Johnsenin elokuva BUGS pohtii, onko hyönteissyönnistä ruoantuotannon ongelmien ratkaisuksi.

Super Fast Falcon

Festivaaleille saapuu nimekäs kattaus vieraita. Yksi heistä on lintuja vuosikymmenien kokemuksella kouluttava Lloyd Buck. Hän esiintyy Simon Baxterin ohjaamassa dokumenttissa Super Fast Falcon, joka kertoo maailman nopeimmista eläimistä, muuttohaukoista.

Vieraaksi saadaan myös Georg Grotenfelt, jonka elokuva Toisinajattelija kertoo synkistä tulevaisuudennäkymistään tunnetun Pentti Linkolan elämäntyöstä lintujen tutkijana.

Big Fish & Begonia

Ohjelmistosta löytyy tarjontaa lapsille ja nuorille. Yleisöä hellii Studio Ghibliinkin verrattu seikkailu Big Fish & Begonia. Tämä elokuva on must see kaikille sykähdyttävien satujen ja animaation ystäville!

Valkokankaalla nähdään myös Allu Tuppuraisen legendaarinen Rölli, jonka kanssa opitaan kunnioittamaan luontoa ja voittamaan pelot ja ennakkoluulot.

Festivaalin verkkosivut: www.sinff.fi

Kuva: Mirkka Pihlajamaa

elokuvafestivaaliluontoelokuvasavonlinnaSavonlinnan luontoelokuvafestivaalit

Tunne luontosi

Suomen Luonto on ajankohtaisen luontotiedon aarreaitta!
Tilaamalla tuet Luonnonsuojeluliiton työtä.