Kasteliero eli kastemato on yksi yleisimmistä lieroistamme peltolieron ohella. Maassamme luikertelee 15 lierolajia, joista suurin osa on harvinaisia. Hapan kallioperämme estää lajien nopeaa leviämistä koko maahan.

”Kasteliero elää aina Äkäslompolon perunamaita myöten, tosin se harvinaistuu pohjoiseen mentäessä”, sanoo kaupunkiekosysteemitutkimuksen professori Heikki Setälä Helsingin yliopistosta.

Kastelieron tunnistaa isosta koosta. Aikuinen liero on noin 10 sentin pituinen. Puolet lierosta on tummanpunaista, miltei sinisen mustaa. Liero tulee sukukypsäksi noin kolmen vuoden iässä, ja näillä yksilöillä on tästä merkkinä niin sanottu satula eli rengas ruumiin keskiosassa.

”Hyvän tuntomerkin näkee myös, jos sitä kopauttaa takapäästä; häntä muuttuu littanaksi, kuin majavan hännäksi”, Setälä vinkkaa.

Kastelieron erottaa esimerkiksi peltolierosta myös käyttäytymistä seuraamalla.
”Jos kastelieron nappaa käteensä, se pyrkii raivoisasti pakoon. Peltolierot taas ovat flegmaattisia; ne luulevat, että peli on jo menetetty.”

Kastelierot elävät samassa paikassa koko ikänsä, joka saattaa olla jopa kymmenen vuotta. Lieron koti on metrin, kahdenkin metrin pystysuora käytävä. Sen liero tekee terävällä kärsäosallaan, joka näyttää poralta. Kasteliero ei syö maata, toisin kuin esimerkiksi peltoliero. Se työntää hydraulisella painejärjestelmällä milli kerrallaan maata eteenpäin. Jos maa on erittäin pehmeää, se voi edetä jopa metrinkin viikossa. Luonnon oloissa maaperä on yleensä tiukkaa ja kovaa, joten käytävän teko saattaa kestää yli vuoden.

”Kastelierolla on aina häntä kotikäytävänsä suulla, jotta se pääsee salamannopeasti sinne turvaan. Parittelukumppani löytyy yleensä naapurikäytävistä, joten riiuureissuillekaan ei tarvitse uskaltautua kovin kauas”, Setälä kertoo.

Käytävä ulottuu routarajan alapuolelle ja sen päässä olevaan kammioon kasteliero menee kiemuralle talven tullessa. Huhti–toukokuussa se heräilee ja aistii kevään tulon todennäköisesti käytävän kostumisesta.

Kasteliero on kauttaaltaan ohuen limakerroksen peitossa. Liero hengittää ihonsa kautta ja ihon tulee olla kostea, jotta se voi ottaa vastaan happimolekyylejä. Lima suojaa luikertelijaa myös sairauksilta, sillä siinä on antibioottisia aineita.

”On myös havaittu, että muurahaisen koskettaessa limaista pintaa muurahainen lamaantuu joksikin aikaa. Tämä ei kuitenkaan päde kaikkiin kastelieroihin”, Setälä valottaa.

Kasteliero on kaksineuvoinen eli hermafrodiitti: siinä on sekä tyttö- että poikayksilö – Hermes ja Afrodite – samassa ruumiissa. Kaksineuvoisuus takaa, että lajin geeniperimään syntyy vaihtelua. Ne lisääntyvät munimalla asuinkäytäväänsä munakoteloita, niin sanottuja kokoneja. Yhdestä kotelosta kömpii yksi tai muutama noin sentin mittainen poikanen.

”Aktiivisin muninta-aika ei ole tarkkaan selvillä, mutta se lienee näin syksyllä. Esimerkiksi komposteissa ja tunkioilla elävä tunkioliero munii läpi kesän”, Setälä kertoo.

Metsä tuottaa kariketta noin 2000 kiloa hehtaaria kohden vuodessa. Neliömetrillä voi olla keskimäärin 40 kastelieroa, ja yksi keskikokoinen kasteliero syö kesän aikana noin 30 koivunlehden kokoista lehteä. Se nappaa lehden käytävänsä aukolle niin, että lehtiruoti tulee ensin suuhun. Liero vetää lehden tötteröksi ja kiskoo sen sitten vähitellen käytäväänsä, missä on tasainen lämpö ja kosteus. Pian sienet ja bakteerit alkavat hajottaa lehteä lisää. Kun lehti on hajonnut tarpeeksi, liero syö sen hajottajaeliöineen päivineen.

Kastelieron pääasiallista ravintoa ovatkin nämä lehteen iskeneet pieneliöt, jotka ovat sille kuin voita leivän päällä.

Lehti muhii lieron elimistössä muutamia päiviä, ehkä viikonkin, jonka jälkeen luikertelija ulostaa sen multaisena yhdisteenä.

”Paras kukkamulta on lieron ulostetta”, Setälä kiteyttää.

Tutuimpia kastelierot taitavat olla ihmisille mato-ongen syöttinä. ”Minäkin käytän niitä. Paras on isokokoinen liero, jolloin kala huomaa sen paremmin.”

Lierojen hermostorakenne tikapuuhermostoineen on niin yksinkertainen, että se ei tunne kipua koukkuun joutuessaan.

”Mutta varmasti se tuntuu epämiellyttävältä”, Setälä arvelee.

Kastelierojen elämästä ei vielä tiedetä kaikkea.

”Miten niiden sänkykamarielämä luonnossa toimii? Hakevatko ne parittelukumppaneita kauempaa kuin naapurikäytävistä? Miksi tietyt lierot pystyvät lamaannuttamaan muurahaisia ja toiset taas eivät, olisi myös kiinnostavaa selvittää.”

Tutkimus vaatisi mahdollisuutta seurata yksittäisiä lieroja esimerkiksi paikanninsirun avulla.

”Teknologia muuttuu niin huikeaa vauhtia, että se on varmasti piankin mahdollista”, Setälä uskoo.