Eipä voi sanoa, että olisimme vieraantuneet luonnosta. Päinvastoin. Ihmiskunta on vuosi vuodelta yhä rajummin kanssakäymisessä luonnon kanssa. Ja vain ihmiskunta. Muille eläimille luontoa ei ole olemassa. Ne eivät voi sitä nähdä saatikka ymmärtää. Ne ovat luonto.

Ihmislaji on kyennyt rakentamaan perspektiivin olemassa olevaan ja nimeämään sen. Tätä projektia, symbolinmuodostuskykyä, voimme kutsua laajalla yleiskäsitteellä kulttuuri, joka alun perin tarkoitti maanviljelyä eli järkiperäistä toimimista luonnossa.

Kulttuuri on edelleen kaikkien niiden tietojen ja taitojen kehkeytyvä kokoelma, jolla yritämme pysyä elossa ja laajentaa elämän edellytyksiä luonnon armottomassa komennossa.

Kulttuuri on neuvottelua luonnon kanssa. Neuvottelukumppani on ihmislajin intresseistä täysin piittaamaton, omien muuttumattomien lakiensa, luonnonlakien, sokea noudattaja.

Luonnon kanssa ei pelleillä.

Nykyihmisen elämän edellytys on täsmälleen sama kuin esiäidillään 10 000 tai 100 000 vuotta sitten: saada hankituksi ympäristöstä aineenvaihdunnalleen välttämättömät ainekset. Keinot tähän ovat vain kulttuurisesti ketjuuntuneet ja monimutkaistuneet, itse asia on säilynyt samana.

Maasta me yhä tulemme ja kuoltuamme maaksi muutumme.

Ihmislajin tarina on tähän asti ollut kiistämätön menestys, planeetan väkivaltainen haltuunotto rynnäköllä.

Ihminen on päällystänyt puolet mantereiden pinnasta, mullistanut maaperän, lämmittänyt ilmaston, sotkenut meret ja tuhatkertaistanut kasvi- ja eläinlajien katonopeuden.

Monet tutkijat ovat sitä mieltä, että planeetta Maa on siirtynyt geologisessa ajanlaskussa antroposeeniin, ihmisen aikaan. Vaikutamme lajina luonnonvoiman tavoin ja saamme aikaan peruuttamattomia muutoksia, joiden jäljet näkyvät vuosimiljoonien päähän.

Puuhailemme sellaisella volyymilla, että planeetan ekosysteemi on siirtymässä uuteen, ennustamattomaan tilaan. Silloin voi toisin sanoen tapahtua mitä tahansa.

Luonnolla ei ole tämän systeemitason muutoksen jälkeenkään mitään hätää. Se ei nimittäin hätäile missään tilanteessa, vaan hakee uuden tasapainon ja porskuttaa menemään.

Mutta ihmislajille, tuolle kosmiselle kirppusirkukselle, voi käydä muutoksessa kalpaten.

Lohtunamme on kuitenkin tieto, että jos ihminen tukehtuu nälkään, janoon ja kakkaansa, niin kosmos jatkaa majesteettista kiertoaan siitä yhtään häiriintymättä. n