Suomalaiset klassisen musiikin huiput konsertoivat Helsingissä luonnon puolesta 21. päivä lokakuuta. Ritarihuoneella esiintyvät Olli Mustonen (piano), Elina Mustonen (cembalo), Lauri Angervo (sello), Sole Mustonen (oboe) sekä Minna Pensola ja Antti Tikkanen (viulu). Muusikot ovat liikkeellä rakkaudesta luontoon, ja esiintyvät palkkiotta.

Suomen luonnonsuojeluliitto täyttää tänä vuonna 75 vuotta. Liitto juhlistaa merkkivuottaan muun muassa tukikonsertein ja Suomen luonnon päivän vietolla ensimmäistä kertaa 31.8. Toukokuun lopulla Tavastialla jyrisi Norpparock ja nyt vuorossa on klassisen musiikin ja luonnon ystäville todellinen helmi.

”Konsertissa kuullaan ihmislajin parhaita tuotoksia 1600-luvun alusta aina nykypäivään vaihtelevin kokoonpanoin ja tunnelmin”, taiteellisesta suunnittelusta vastannut Elina Mustonen kertoo.

Ainutkertaisen konsertin yhtenä teemana ovat linnut.

”lllan aikana voi lavalta bongata käen, satakielen, kanan, heinäsirkan ja kakadun”, Elina Mustonen vihjaa.

Liput: 40 e/30 e Lippupisteestä (lippu.fi) Osta liput >>

konserttiSuomen luonnonsuojeluliitto

Tunne luontosi

Suomen Luonto on ajankohtaisen luontotiedon aarreaitta!
Tilaamalla tuet Luonnonsuojeluliiton työtä.