Jo yhdettätoista kertaa järjestettävä Savonlinnan kansainvälinen luontoelokuvafestivaali 19.–22.8.2021 kokoaa kävijöille hienon kattauksen luonto- ja ympäristöaiheisia elokuvia, musiikkia, keskusteluja sekä taidetta. Suomen Luonto on mukana yhteistyönäytöksessä, jossa esitetään Jouni Hiltusen tuore elokuva Kurjenpojan pitkä matka.

Festivaalin teemoja ovat tänä vuonna muun muassa matkustaminen ja lajien väliset vuorovaikutussuhteet. Teemoja lähestytään paitsi elokuvien, myös oheisohjelmiston ja keskustelujen kautta.

Kurjenpojan pitkä matka -elokuva kuljettaa katsojan tekijä Jouni Hiltusen ja tämän kesäpaikan lähistöllä asustelevien kurkien matkassa Suomesta aina Israelin talvehtimisalueille saakka. Näytöksessä paikalla ohjaaja Jouni Hiltunen, jota haastattelee Suomen Luonnon toimittaja ja biologi Anna Tuominen.

Ulkoilmanäytös Riihisaaressa. Tänä vuonna Elokuvapiknikillä nähdään legendaarinen elokuva Saimaa-ilmiö. Kuva: Ella Karttunen

Lepakkokokemuksia, lajienvälisyyttä ja pohdintoja kestävästä matkailusta

Maeve Brennanin dokumentti Listening in The Dark (2018) avaa ihmisille ulottumattoman äänimaailman kuvaamalla lepakoiden aisteja ja elinympäristöä. Ihmisten toimet kaikuvat ympäristöömme hätkähdyttävän laajasti. Lepakkoteema jatkuu myös 21.8. illalla Olavinlinnan kupeessa järjestettävällä lepakkoretkellä, jonka vetää luonto-opas Elina Enho.

Juha ”Norppa” Taskisen uusi elokuva Kettu ja Haudankaivaja (2020) esittelee ITE-taiteilija Marko Ruuskasen ajatuksia hänen saatellessaan vainajia takaisin osaksi luonnon kiertokulkua seuranaan Kaapo-kettu ja muut eläinystävät. Jokainen lyömästä lakannut sydän jättää maan päälle jälkensä.

Hollantilaisen eläinsuojan ilot ja lemmikin omistajien välinpitämättömyyden jäljet nostetaan esiin Pohjoismaiden ensi-illassa Shelteded (2020). Saskia Gubbelsin ohjaama dokumentti herättää ajatuksia siitä, millaisia mahdollisuuksia ja ristiriitaisuuksia lajien välisestä vuorovaikutuksesta voi kuitenkin syntyä.

Suomen ensi-illassa valkokankaalle heijastuu tuore Phie Ambon ohjaama tanskalaisdokumentti 70/30 (2021). Dokumentti seuraa Tanskan ilmastosta, energiasta ja julkisista palveluista vastaavan ministerin Dan Jørgensenin ja luonnonsuojelijoiden taistelua kestävämmän tulevaisuuden puolesta politiikan kentällä.

Luontoelokuvafestivaalilla Suomen ensi-iltansa saavassa The Ants & The Grasshopper -avajaiselokuvassa kuljetaan malawilaisen Anita Chitayan mukana läpi Yhdysvaltojen tämän koittaessa vakuuttaa amerikkalaisia ilmastonmuutoksen olemassaolosta.

Festarin ohjelmistossa huoli ympäristöstä näkyy myös tavallisesta koulutytöstä maailmankuuluksi ilmastovaikuttajaksi kasvaneen Greta Thunbergin matkaa seuraavassa I Am Greta -dokumentissa sekä Anna Antsalon beachcombaajia ja heidän rannoilta löytämiään esineitä dokumentoivassa Meren tuomat -elokuvassa. Suomen Luonto katsoi Meren tuomat, lue juttu täällä.

Lepakkoretkellä päästään kuulemaan lepakoiden kaikuluotausääniä detektorin avulla. Kuva: Hanna Mänty

Matka-teema nousee esiin myös festivaalin oheisohjelmistossa, kun seminaarissa keskustellaan maata pitkin matkustamisesta. Puhujina ovat kirjailija Aino Huilaja ja vapaa toimittaja Kati Kelola, jotka ovat molemmat kokeneita maata pitkin matkaajia. 

Uudenlaista perspektiiviä luontopolulle tuo Sulosaaressa tapahtuva Metsä – The Forest Project -sirkusesitys, jossa sirkustaiteilijat Henna Kaikula ja Viivi Roiha tutkivat ihmisten luontosuhdetta metsän ehdoilla tapahtuvan akrobatian kautta.

Tutustu Luontoelokuvafestivaalin koko ohjelmistoon www.sinff.fi

 

luontodokumenttiluontoelokuvaluontoelokuvafestivaalimusiikkisavonlinnaSavonlinnan luontoelokuvafestivaalittaide

Tunne luontosi

Lähde retkelle metsään, suolle, merelle, kauas ja lähelle.
Tutustu, opi, ihastu ja voimaannu. Koe Suomen Luonto!