Nuori Häröliina-kurki jatkoi muuttomatkaansa vain kahdeksan päivän lepäilyn jälkeen. Huhtikuun 19. päivänä se lensi Koillis-Puolasta Latviaan asti. Puolentoista viikon aikana Häröliina kierteli Latviassa ja koukkasi jälleen hiukan etelään Liettuan puolelle, kunnes vapunpäivänä se eteni Viroon asti.

Suomeen Häröliina saapui viime sunnuntaina, toukokuun toisena päivänä. Se saapui mantereelle Loviisanlahden länsirantaa seuraillen ja kaarsi sitten koilliseen. Kurki lensi Kouvolan keskustan yli pitkälle Etelä-Savoon, ja seuraavana päivänä se ennätti jo synnyinseuduilleen Pohjois-Karjalaan. Joensuun seudulla sen mieli kuitenkin muuttui.

”Se kiersi Höytiäisen ja lähtikin huitelemaan kaakkoon”, biologi Petri Suorsa kertoo.

Häröliina jatkoi lentoaan aina Tohmajärvelle asti. Värtsilän eteläpuolella se ylitti Venäjän rajan ja paikantui suolle parin kilometrin päähän rajalinjasta. Kahden viimeisimmän päivän aikana uusia paikannustietoja ei ole saatu, mutta Suorsan mukaan se on varsin tavallista.

”Todennäköisintä on, että siellä on katvealue. Viime kesänäkin saattoi olla neljän–viiden päivän pausseja, koska paikannustiedot eivät tulleet läpi.”

Suorsa ei odottanut, että Häröliina tulisi Suomeen aivan vielä. Se onkin varmasti ensimmäisiä maahan saapuneita nuoria kurkia, eivätkä kaikki viimevuotisista poikasista edes palaa Suomeen ennen kuin onkin jo syysmuuton aika.

Kaksi muuta seurantakurkea, Laika ja Harmaa, vaikuttavat tyypillisemmiltä nuorilta kurjilta. Ne molemmat ovat edenneet hieman matkallaan, mutta määrätietoisen muuton sijaan ne kiertelevät sinne tänne.

Laika lähti Unkarista 21. huhtikuuta. Se mateli lyhyehköjä pätkiä pohjoiseen, kunnes kahden päivän päästä ennätti Valko-Venäjälle. Maan länsiosissa Laika on lentänyt laajoissa kaarissa edestakaisin ilman selvää suuntaa.

Harmaa oli pysytellyt melko pienellä alueella Berliinin eteläpuolella maaliskuun alusta huhtikuun 22. päivään. Tuolloin se lensi Puolaan Gdanskin tuntumaan ja asettui aloilleen.

”Nämä kaksi toimivat niin kuin oletin, että tulee tapahtumaan. Tällainen sahaaminen on nuorille tyypillistä”, Suorsa kertoo.

 

Lue aiemmat Kurkiseuranta-jutut täällä >>

gps-paikannuskevätmuuttokurkiKurkien kevätmuuttokurkiseurantasatelliittiseuranta

Tunne luontosi

Suomen Luonto on ajankohtaisen luontotiedon aarreaitta!
Tilaamalla tuet Luonnonsuojeluliiton työtä.