Kahden viikon ajan Suomen Luonto matkaa kurkien mukana yhdellä niiden keskeisimmistä muuttoreiteistä Espanjan Gallocantasta Unkarin Hortobágyyn. Molemmat paikat ovat tulleet tutuiksi kurkiseurannan aikana, sillä ne ovat kurkien suosimia levähdys- ja talvehtimispaikkoja.

Matkan varrella pysähdymme Camarguen luonnonpuistossa Ranskan rannikolla ja yritämme löytää satelliittikurki Kullan.

Reportaasi matkasta julkaistaan Suomen Luonnossa 5/2024.

Etappi 2: Camarguen luonnonpuisto, Ranska

Matkalla Gallocantasta Barcelonaan saamme kuulla, että samana aamuna myös iso joukko paikalla viipyneitä kurkia nousi siivilleen.

Auton ikkunasta äkkäämme silloin tällöin isoja kurkien muuttoparvia. Jotkut taittavat matkaa haaroittuneessa auramuodostelmassa, toiset lekuttavat lähes paikallaan, ehkä termiikin nostetta etsien. Jospa joku parvista oli tullut meidän kanssamme samaa matkaa?

Suuri kurkiparvi lensi yllämme matkalla Barcelonaan.

Kurjet pystyvät ylittämään melko korkeitakin vuoristoja, mutta moni ylittää silti Pyreneet läheltä merta, missä vuoret ovat matalammat. Me vaihdamme vuokra-auton junaan ja kuljemme samaa reittiä Barcelonasta Ranskan Montpellieriin.

Montpellieristä vuokraamme jälleen auton ja lähdemme etsimään Kultaa. Se on viipynyt Rhône-joen suistoalueen muodostaman Camarguen kansallispuiston liepeillä jo pitkään, ja muihin kurkiin verrattuna hyvin pienellä alueella.

Maisemat ovat vielä alkukeväisen harmaat, mutta hienot. Kosteikot täplittävät pienten peltosarkojen täyttämää näkymää, ja siellä täällä vilahtaa haikaroita ja flamingoja. Aitauksissa valkoiset camarguenhevoset nyhtävät hentoja kevään ruohonkorsia.

Jalohaikara seisoo kukkivalla pellolla, jolla naudat laiduntavat.

Flamingo on yksi Camarguen kansallispuiston tunnuslajeista.

Pysähdymme kartanomaisen Airbnb-loma-asunnon portille ja lähdemme hiipimään viereisen pellon laidassa kohti Kullan suosimaa kynnöspeltoa. Ojissa kasvaa korkeaa ruokoa, joka tukkii näkymät, mutta nostamme hetkeksi dronen ilmaan ja löydämme läheltä kurkiparven.

Lähestymme kurkien peltolaikkua hitaasti, kun yhtäkkiä osa niistä tulee näkyviin ruokojen lomasta. Ovatpa ne jo aika lähellä! Samassa kurjet huomaavat myös meidät ja lähtevät siivilleen.

Yritän räpsiä kameralla kuvia kurjista siinä toivossa, että voisin myöhemmin niitä zoomaamalla löytää paikanninta kantavan linnun. Pettymys kuitenkin kirvelee, sillä halusimme välttää lintujen säikyttelyn.

Katsomme summittaisesti, mihin suuntaan enimmät kurjista laskeutuvat, ja palaamme autolle. Yritämme kiertää peltojen lomassa mutkittelevia teitä pitkin oikeaan suuntaan, mutta portit pysäyttävät aikeemme. Lauma valkoisia hevosia katselee meitä aidan takaa korvat hörössä.

Lukuisissa pihapiireissä Camarguen kansallispuistossa laidunsivat paikalliset, valkoiset camarguenhevoset.

Siellä täällä suuret orkideat (Himantoglossum robertianum) kukkivat violetteina.

Teemme muutaman piston kuoppaisille peltoteille, kunnes vihdoin onnistaa. Edessä häämöttää kurkia.

En uskalla nousta autosta, sillä liikkuva ihmishahmo saa kurjet paljon enemmän varuilleen kuin metallinen autonmöhkäle. Ryömitämme autoa eteenpäin hitaasti, muutama metri kerrallaan, ja pysähdymme kiikaroimaan. Kurkien jalat näkyvät jo selvästi, mutta paikanninta ei parven seasta erotu.

Osa parvesta jää koko ajan ruokojen taakse katveeseen, mutta lopulta kurjet nostavat jo päitään, emmekä uskalla enää mennä eteenpäin. Hetken odoteltuani avaan auton oven ja virittelen varovasti sen takana piilotellen kaukoputken valmiiksi. Avaan vielä auton ikkunan, ja vaikka kurjet hiukan vilkuilevat suuntaamme, ne palaavat pian taas ruoan etsimisen pariin.

Tähyilen kurkia kaukoputken läpi, eikä mitään näy. Osa jää edelleen ruokojen taakse, mutta yritän nähdä vilauksia niistäkin, kun tuuli pöllyttää korsia.

Kurkia on vaikea erottaa ruokojen takaa.

Kymmenisen minuuttia tuijoteltuani totean ääneen, ettei Kulta taida olla paikalla. Ei pienellä pellolla niin montaa kurkea ole, että se voisi pysyä piilossa näin kauan. Näimme aiemmin pohjoiseen lentäviä kurkiryhmiä, joten se saattoi lähteä kauemmas.

Jään kuitenkin vielä hetkeksi tuijottamaan ruokojen sekaan. Räpäytän silmiäni. Olen erottavinani vaaleaa taustaa vasten mustan neliön, paikantimen aurinkopaneelin. Voisiko se olla? Jään vielä toiseksi hetkeksi tuijottamaan samaan suuntaan.

Toinen vilahdus. Toiveikkuuteni herää, ja syke tihentyy. Sinäkö se siinä? Nuori, ruskeapäinen kurki liikahtelee hitaasti pois tiheimmän ruokoseinämän takaa, ja sen jalat paljastuvat. Paikantimen alta erottuu keltaisia renkaita, toisessa jalassa valkoista.

Löysin sen!

Eurooppa tuntuu hetken taskukokoiselta. Joensuun liepeillä kuoriutunut kurki on täällä Etelä-Ranskassa suoraan meidän edessämme, nokkii ruokaa maasta hyvinvoivan ja levollisen näköisenä.

Kulta-kurjen jalassa erottuvat paikantimen lisäksi muoviset värirenkaat. Kuva on otettu kaukoputken läpi.

Pakkaan kaukoputken autoon ja suljen oven mahdollisimman hiljaa. Ruokailemaan keskittyneet kurjet eivät enää edes vilkaise suuntaamme. Lähdemme peruuttamaan hiljakseen peltotietä seuraavaan risteykseen, jossa pääsemme kääntymään ympäri.

Jatkamme matkaa kohti Alppeja, mutta Kullalla ei näytä olevan kiire. Ensimmäisen kevätmuuttonsa aikaan kurjet ovat tyypillisesti juuri erkaantuneet emoistaan ja liikkuvat muiden nuorten kurkien parissa. Aina ne eivät edes palaa vielä kuoriutumistaan seuraavana kesänä Suomeen.

Toivottavasti nähdään taas pian, Kulta!

Kevään Kurkiseuranta on alkanut!

Kurkiseuranta: Esteri palasi kartalle kolmen kuukauden jälkeen

Juttumatka tehdään Tiedetoimittajain liiton apurahan avulla.