Kaksivuotiaat satelliittikurjet Harmaa, Laika ja Häröliina ovat viettäneet kesänsä melko lähellä synnyinseutujaan Pohjois-Karjalan ja Pohjois-Savon alueella.

Laikalle paluu Suomeen oli vasta ensimmäinen kuoriutumisen jälkeen, sillä edellisenä keväänä sen muuttointo tyrehtyi jo Valko-Venäjän kohdalla. Kurki pysytteli kolmikosta kaikkein lähimpänä emojensa reviiriä.

”Se on käyttäytynyt aika samalla tavalla kuin viime vuonna ne ykkösvuotiset, jotka tulivat tänne Suomeen [Harmaa ja Häröliina]. Nekin kävivät morjestamassa synnyinreviireitään, ja nyt Laika on tehnyt samat jutut, mutta vain vuotta myöhemmin”, kertoo biologi Petri Suorsa.

Kolmikkoa vuoden nuorempi Sola on kulkenut lähempänä Laikan jalanjälkiä, eikä palannut ensimmäisenä keväänään Suomeen. Kevätmuutto Algeriasta pysähtyi Unkarin Hortobágyyn, missä lintu on viihtynyt koko kesän. Kansallispuiston alueella on kurjille mieleistä maisemaa, kuten ruohikoita, kosteikoita sekä tekoaltaita. Suuri osa Suomessa pesivistä kurjista levähtää siellä muuttomatkan varrella sekä syksyllä että keväällä.

Suomessa kurkien muutto on juuri nyt huipussaan. Tiistaina Hangon lintuasemalta laskettiin yli 19100 muuttavaa kurkea, mikä rikkoi aseman aiemman päiväennätyksen jopa 5000 linnulla.

Satelliittikurjista suotuisat säät saivat siivilleen vain Häröliinan. Se siirtyi Joensuun Kattilakosken–Loitimon alueelta noin sata kilometriä lounaaseen Parikkalaan. Linnun paikannusalueelta ilmoitettiin keskiviikkona tiira.fi-tietokantaan 500 kurjen ruokaileva parvi.

Vasta hiljattain Häröliina oli lähtenyt kesäisiltä laitumiltaan ja liittynyt Loitimolla yöpyvien kurkien joukkoon.

”Se on ollut yksi Pohjois-Karjalan kurkien kerääntymäalueista. Häröliinalle se on uusi paikka”, Suorsa kertoo.

Myös Loitimolla oli nähty 500 kurjen parvi. Todennäköisesti siis kaikki Loitimon kurjet lähtivät liikkeelle tiistaina.

Kyseiseltä alueelta monien kurkien tiedetään muuttaneen pitkin itäistä reittiä Israelin suuntaan, mutta Häröliina on talvehtinut jo kaksi kertaa Iberian niemimaalla. Suorsan mukaan on todennäköistä, että eri suuntiin lähtevät kurjet ovat vielä tässä kohtaa sekaisin samoissa parvissa.

Kurkiseuranta: Minne Häröliina muutti ja mitä se kertoo Suomen kurjista

Kumppanin etsimisen aika

Lintuharrastaja Reijo Piipponen kuvasi Laikan heinäkuun lopulla Harmaasalolla Outokummussa. Kurki oli helppo tunnistaa värirenkaiden ja niiden viereen kiinnitetyn gps-paikantimen perusteella.

Piipponen kertoo seuranneensa, miten Laika etsiskeli syötävää toisen kurjen seurassa, hieman erillään muista pellolla olleista noin kymmenestä kurjesta.

Suorsan mukaan on hyvin mahdollista, että kyseessä on Laikan tuleva pesimäkumppani. Pariskunta on saattanut pitää yhtä viime talvesta lähtien.

”Todennäköisin vaihtoehto on, että pariutuminen on tapahtunut jo talvialueella”, Suorsa sanoo.

Hän kertoo, että kurjet pariutuvat usein toisen talven aikana. Jos heilaa ei silloin löydy, seuraavana talvena voi yrittää vielä uudelleen. Joskus pariskunta on kotoisin eri paikoista, ja Suomessa kuoriutuneiden kurjen tiedetäänkin päätyneen pesimään Viroon. Pesimäikää lähestyvä kolmikko ei ainakaan tänä kesänä osoittanut kiinnostusta asettua kovin kauaksi syntymäseudultaan.

Osallistu arvontaan!

Tänä syksynä arvomme kurkiseurannan yhteydessä Riitta Saarisen Kurkikuiskaaja-kirjoja (Docendo 2022). Voit osallistua jättämällä yhteystietosi lomakkeella viimeistään 29.9. Ilmoitamme voittajalle henkilökohtaisesti. Yhteystietoja käytetään vain palkinnon postittamiseen.

gps-paikannuskurkikurkien syysmuuttokurkiseurantamuuttolinnutsatelliittiseuranta

Tunne luontosi

Suomen Luonto on ajankohtaisen luontotiedon aarreaitta!
Tilaamalla tuet Luonnonsuojeluliiton työtä.