Tunturipöllöt vaeltavat pitkin Jäämeren rannikkotundraa ja Fennoskandian tunturiylänköjä sen mukaan, mistä ne löytävät tarpeeksi sopuleita pesiäkseen. Suomessa tunturipöllöjä pesi parhaina sopulivuosina ainakin satoja pareja vielä 1900-luvun alkupuolella. Sen sijaan 1900-luvun puolivälin jälkeen pöllöjä on pesinyt Tunturi-Lapissa enintään kymmeniä vain muutamaan otteeseen, useampi pari hädin tuskin vuosikymmenen tai parin välein.

Tunturipöllö on huuhkajaa vähän pienempi, noin 60-senttinen pöllö, jolla on lumivalkoinen naama ja keltaiset silmät. Pienellä osalla pöllöistä, useimmiten vanhoilla koirailla mutta toisinaan naaraillakin, ruumiskin on kauttaaltaan puhtaanvalkoinen, mutta enemmistöllä on sekä ylä- että alapuolella tiheähkössä tummia poikkiraitoja. Saman yksilön raidoitus voi vaihdella vuodesta toiseen.

Tunturipöllön soidinääni on matala ”hoo” tai ”aoo”, joka toistuu 2–6 kertaa sekunnin tai parin välein. Ääninäytteelläkin kuuluvia varoitusääniä ovat nalkuttava ” kä-kä…” ja karhea ”krä-krä-krääh-krääh”. Poikasten kerjuuääni on sähähtävä ”pshäh”.


Pöllöjen äänikuvaukset, tuntomerkit ja äänikuvaukset perustuvat Pertti Koskimiehen Suomen lintuopas -teokseen (WSOY).

Ääni: Jan-Erik Bruun

linnun äänipöllökoulupöllöttunturipöllö