Lehtokurpan soidinlennot alkavat
Kuva: Antti Below
Leppoisa keväinen metsäkävelyni keskeytyi melkoiseen säikähdykseen, kun lehtokurppa räpsähti jalkojeni juuresta lentoon. Lintu varmasti säikähti yhtä paljon kuin minä.
Lehtokurppa sinkosi paikalta ääneti lentoon ja minä iloitsin havainnostani. Harvoin lintua pääseekään tarkkailemaan lähietäisyydeltä. Suojaväritys on pistämätön. Kirjava selkäpuoli näyttää aivan kuivuneilta lehdiltä ja päätä koristavat leveät mustat poikkijuovat. Kun lintu painautuu kasvillisuuden joukkoon, sitä on vaikea havaita.
Lehtokurpalla on suuret silmät miltei niskassa, joten näkökenttä on hyvin laaja, melkein täydellinen ympyrä. Sen tähden lintu huomaa tulijan jo kaukaa päätään kääntämättä. Ja tarkkana sen täytyykin olla, sillä pesänä on vain lehdillä ja ruohoilla vuorattu kuoppa maassa. Sinne naaras pyöräyttää neljä munaa.
Lehtokurpat tekevät huhti–heinäkuussa tavallisesti kaksi pesyettä. Ne suosivat kosteita lehti- tai havumetsiä. Naaras hautoo noin 20 päivää.Poikaset jättävät pesän pian kuoriuduttuaan ja lähtevät lentoon viiden viikon iässä. Myös poikasilla on erittäin hyvä suojaväritys.
Kurnuttava ja piiskuttava soidinääni on lehtokurpan paras tuntomerkki: psst-orrt-orrt-orrt-psst. Tätä säettä koiras toistelee lentokierroksillaan taukoamatta. Se kiertää ellipsin muotoista, noin neliökilometrin laajuista lenkkiään ja houkuttelee luokseen naaraita. Yksi soidinlento kestää kymmenisen minuuttia ja koiras lentää useita lentoja auringon laskettua tai aamuhämärissä.
Soidinlennot alkavat huhtikuussa, ja sinnikkäimmät jatkavat niitä vielä heinäkuussakin. Illan hämärtyessä tuttu säe sinkoaa kuuluville ja linnun pyylevä, lyhytjalkainen ja pitkänokkainen hahmo ilmestyy juuri puiden latvojen yläpuolelle. Lento on hieman jäykän näköistä johtuen siitä, että siivet ovat lyhyehköt linnun kokoon nähden ja pyöreäpäiset.
Soidinääni kuuluu kesäiltaan niin kuin kuikan huutokin. Tuntuu, että lehtokurpalla on oikeasti asiaa. Iltapuuhat keskeytyvät ja on pakko hakea lintu katseella hämärästä maisemasta. Psst, huomasin sinut!
Lehtokurpalla menee hyvin. Se on yleinen pesimälintu Etelä- ja Keski-Suomessa. Elinalueen pohjoisraja kulkee Perämeren pohjukassa ja Kainuun seutuvilla, mutta laji on levittäytynyt viime vuosina myös koilliseen ja pohjoiseen. Maassamme pesii arviolta 160 000 lehtokurppaparia. Pesimäkanta on lähes tuplaantunut 30 viime vuoden aikana.
Kahlaajistamme ainoana lehtokurppa on myös riistalaji. Suomessa lintuja kuolee metsästäjien hauleihin noin 5000 vuosittain. Esimerkiksi Tanskassa, Ranskassa ja Englannissa se on hyvin suosittua riistaa.
Ihmetyttää vain, miten metsästäjät erottavat lehtokurpan esimerkiksi hyvin samannäköisestä pienemmästä kurpasta, taivaanvuohesta. Ei lehtokurpassa ole paljon syötävääkään: enimmilläänkin se painaa noin 400 grammaa – höyhenet mukaan lukien.
Artikkeli julkaistu alunperin Suomen Luonnossa 4/2012.
Kuuntele lehtokurpan keväistä soidinääntä:
Lehtokurppa
(Scolopax rusticola)
Väritys: Ruskean eri sävyjen, mustan ja valkoisen kirjava, päässä mustia poikittaisjuovia. Lennossa erottuu kirkkaan punaruskea yläperä ja vaalea pyrstön kärki.
Pituus: Nokka (6–8 cm) mukaan lukien 33–38 cm, siipien kärkiväli 55–65 cm.
Paino: 200 g – 400 g.
Ravinto: Madot, toukat, etanat ja muut kostean maan pikkueläimet sekä siemenet ja marjat.
Lisääntyminen: Naaras on sukukypsä yksivuotiaana, koiras kaksivuotiaana. Naaras munii neljä munaa, joita se hautoo 20–24 vuorokautta. Poikaset lähtevät pesästä pian kuoriuduttuaan ja ovat lentokykyisiä viiden viikon ikäisinä.
Levinneisyys: Yleinen Etelä- ja Keski-Suomessa, harvinaisempi Pohjois-Suomessa. Talvehtii Länsi- ja Etelä-Euroopassa. Suomen pesimäkanta noin 160 000 paria.
Älä sekoita: Myös kurppien heimoon kuuluva taivaanvuohi on selvästi pienempi. Taivaanvuohella on pitempi nokka ja päässä pitkittäisjuovat. Se äksähtää lentoon lähtiessään ja heittelehtii. Lehtokurppa lähtee suoraan ja ääneti.
Tiesitkö? Lehtokurpan aiempia nimityksiä ovat olleet muun muassa kangaskuikka, kaseslintu, suokurma, suokurppa, suokurvilo, kyntölintu, pitkänjokka ja lehtikurppa.