Kyllä sieppaa aina, kun ajattelen sitä. Eli sieppaa aika usein. Mieltäni painavat biologian kieleen pesiytyneet puheet alemmista ja ylemmistä tai korkeammista eliöistä, lower organisms, higher organisms, nedre organismer, högre organismer. Sellaisiin ilmaisuihin liittyy liian helposti arvolatauksia, tiedostettuja tai tiedostamattomia.

Jylisevä-äänisten professorien luennoilla yliopistossa meidän annettiin ainakin tiskin alta ymmärtää, että ne alemmat olivat jotenkin alkeellisempia, huonompia ja kehittymättömämpiä kuin ne korkeammat ja paremmat, tärkeämmät eliöt.

Tottahan joku yksisoluinen ameeba tai levä on paljon vähäpätöisempi kuin viisas ihminen tai komea vaahtera.

Luonto vain on mitä on. Se ei tavoittele mitään ”korkeampaa”. Sitä ei voi vallata, ei ottaa omakseen, siltä ei voi vaatia mitään, sitä ei voi vangita minkäänlaisiin ihmiskutoisiin pakkopaitoihin. Näitä ajatuksia yritin omilla luennoillani vaivihkaa livautella opiskelijoiden päähän kypsymään.

Esitin fukseille kuvan, jossa oli yksisoluinen levä uintisiimoineen ja autoa kärsällään heilutteleva norsu. Auton sisällä kyyristeli rattia rystyset valkoisina puristava ihminen. Siis: alempi eliö, korkeampi eliö ja kaikkein korkein eliö, vai mitä?

Nollataan asenteet ja arvot, katsotaan mistä oikeasti on kysymys. Kauanko ihmiset ovat tällä planeetalla itseään ja kaikkea muuta ihmetelleet? Jos nyt puhutaan vain omasta lajistamme, Homo sapiens, niin sellaiset 300 000 vuotta on takana ja jos meno jatkuu nykyisellään, huomattavasti vähemmän edessä.

Entä norsut? Nykyiset lajit ovat olleet olemassa muutaman miljoonaa vuotta. Täsmälleen nykyisen näköisiä yksisoluisia leviä oli jo prekambrikauden merissä yli miljardi vuotta sitten.

”Yksisoluinen levä on elinympäristössään huippuunsa viritetty menestyjä.”

Mikä on Johannes-sedän pointti? Minkä tahansa eliön ”alkeellisuus” tai ”edistyneisyys” voidaan mitata vain sen menestymisellä elinympäristössään.

Yksisoluinen levä on elinympäristössään huippuunsa viritetty menestyjä, joka on ainakin ulkonaisesti muuttumattomana ollut olemassa ikuisuudet. Se on rakenteellisesti huiman paljon ihmistä tai norsua yksinkertaisempi, mutta ei yhtään alkeellisempi. Se pystyy tekemään kaiken, mitä sen tarvitsee tehdä. Se ei verota ympäristöään raskaasti eikä tuhoa sitä millään tavalla. Sitä paitsi se tuottaa happea.

Biologisessa mielessä aivoton levä on paljon kehittyneempi kuin norsu tai ihminen, tai kuin mikä tahansa isokokoinen toisenvarainen eliö eli loinen, joka henkensä pitimiksi joutuu haalimaan ympäristöstään lähes kohtuuttomasti tilaa ja ravintoa. Vai?