Yllättäen merkityksellisimmiksi luontokuvauksiksi eivät välttämättä nousekaan ne kauneimmat. Luontokuvauskojuilla kuvatut petojen herkutteluhetket tuntuvat utopioilta satujen metsämaasta.
Geopolitiikka on palannut taas osaksi kahvipöytien kuumia keskusteluja. Luonnontieteissä sen vastine on eliömaantiede. Tämä lajien levinneisyyksiä ja niihin vaikuttavia syitä tutkiva tieteenalani ei ehkä herätä yhtä voimakkaita tunteita, mutta ehkä sen pitäisi. Kuuntele tai lue Pekka Niittysen kolumni.
Vuoden ensimmäisessä numerossa ihmetellään sään ääri-ilmiöitä, tutustutaan salaperäiseen metsäsopuliin, perehdytään ennallistamisen mahdollisuuksiin ja ongelmiin sekä retkeillään Oulun Sanginjoella.
Luonto vain on mitä on. Se ei tavoittele mitään ”korkeampaa”. Sitä ei voi vallata, ei ottaa omakseen, siltä ei voi vaatia mitään, sitä ei voi vangita minkäänlaisiin ihmiskutoisiin pakkopaitoihin. Lue tai kuuntele Johannes Enrothin kolumni.
Villieläimet on ajettu ahtaalle. Monien luonnonvaraisten eläinten populaatiot ovat romahtaneet alle puoleen 1970-luvun tasosta. Metsät ovat tyhjentyneet, eikä tyhjyys näy kuvissa.
Elokuun lehdessä tutustutaan haikaroihin, käydään katsomassa metsän ennallistamispolttoa, opiskellaan haperoita ja vieraillaan Ahvenanmaan vähemmän tunnetuilla retkikohteilla.
Keväisessä lehdessä tarkastellaan toukan muodonmuutosta perhosesta, kaivaudutaan maan alle kontiaisen perässä, kurkataan kompostiin ja kajakoidaan ihastelemaan Suomenlahden arktista lintumuuttoa.
Suomen Luonnon toimituksessa käydään usein perusteellisia keskusteluja. Julkaisijana painaa vastuu – miten kertoa luonnosta niin, että lisäämme tietoa ja tätä kautta luonnon arvostusta, mutta emme aiheuta vahinkoa luonnolle?
