Luonto vain on mitä on. Se ei tavoittele mitään ”korkeampaa”. Sitä ei voi vallata, ei ottaa omakseen, siltä ei voi vaatia mitään, sitä ei voi vangita minkäänlaisiin ihmiskutoisiin pakkopaitoihin. Lue tai kuuntele Johannes Enrothin kolumni.

Villieläimet on ajettu ahtaalle. Monien luonnonvaraisten eläinten populaatiot ovat romahtaneet alle puoleen 1970-luvun tasosta. Metsät ovat tyhjentyneet, eikä tyhjyys näy kuvissa.

Suomen Luonto ja #muutos kouluttavat luonto- ja ympäristöaiheisiin perehtyneitä tutkijoita toimittajan työtapoihin.

Elokuun lehdessä tutustutaan haikaroihin, käydään katsomassa metsän ennallistamispolttoa, opiskellaan haperoita ja vieraillaan Ahvenanmaan vähemmän tunnetuilla retkikohteilla.

Keväisessä lehdessä tarkastellaan toukan muodonmuutosta perhosesta, kaivaudutaan maan alle kontiaisen perässä, kurkataan kompostiin ja kajakoidaan ihastelemaan Suomenlahden arktista lintumuuttoa.

Armottomuudesta puhuminen värittää suhteemme luontoon tummaksi. Lue tai kuuntele Riikka Kaihovaaran kolumni.

Suomen Luonnon toimituksessa käydään usein perusteellisia keskusteluja. Julkaisijana painaa vastuu – miten kertoa luonnosta niin, että lisäämme tietoa ja tätä kautta luonnon arvostusta, mutta emme aiheuta vahinkoa luonnolle?

Kesänumerossa tarkkaillaan haahkoja ja kasvien liikkeitä, tunnistetaan kovakuoriaisia ja autetaan pääskysiä ja apolloperhosia.

Toukokuun numerossa viihdytään puutarhassa ja seurataan rupikonnien ja tervapääskyjen kevättä.

Koronaepideamialla on monia vaikutuksia luontoon ja ympäristöön.

Elämme monella tapaa kuormittavaa poikkeusaikaa. Nyt jos koskaan on oleellista pitää huolta jaksamisesta. Tässä luonto voi olla suureksi avuksi.

Varhaiset kelttiläiset kristityt puhuivat ohuista paikoista, joissa raja kahden maailman välillä katoaa. Ne ovat paikkoja, joissa tuntuu häilyvän jotain erityislaatuista ja pyhää. Ohuissa paikoissa me saamme koskettaa tämän maailman takana olevaa, arkitodellisuuden takana avautuvaa runollista mysteeriä.