Soutuvene kolahtaa pieneen saareen Unnukka-järvellä. On vuosi 1947 ja mummini on 8-vuotias. Isosisko sitoo veneen puuhun ja ystävä nostaa maihin kolmevuotiaat pikkuveljet, joiden hoito on uskottu isoille siskoille. Vanhemmat ovat töissä. Porukan vanhin osaa jo sytyttää nuotion ja paistaa letut. Ennen kotiin lähtöä leikitään piilosta ja kiivetään puuhun.

Tällaisena kuvittelen hurjan saariretken, josta mummini lapsenlapsilleen jättämissään muisteloissa kirjoittaa:

”Oli meillä aikamoinen enkelilauma mukana noilla veneretkillämme.”

On vuosi 2023. Lykin lapseni kiireessä rattailla päiväkotiin. Patistan lapset käsien pesulle. Aamupalaksi he lusikoivat suurkeittiöpuuroa ja rouskuttavat konepestyt porkkanat. Kun kahdeksan tunnin päästä haen lapset päiväkodista, he ovat pölyn ja hiekan peitossa – kuinkas muutenkaan, sillä piha on lähes pelkkää asvalttia ja soraa. Lapset kotiin, käsien pesu, Pikku Kakkonen pyörimään ja pussiruoat kouraan.

Lasten ulkona ja luonnossa viettämä aika on vähentynyt.

Mummini ja omien lasteni lapsuuden välissä, 75 vuodessa, on tapahtunut suunnaton muutos. Lasten ulkona ja luonnossa viettämä aika sekä kosketus kotieläimiin on vähentynyt. Muutoksen ajureita ovat olleet ainakin hygieniavalistus, neuvolajärjestelmä, yleinen elintason nousu, lääketieteen kehitys sekä kaupungistuminen. Nykyään maito pastöroidaan ja elintarvikkeiden kylmäketju on katkeamaton aina ruokapöytään asti. Lapsia hoitavat koulutetut varhaiskasvattajat vanhempien sisarusten sijaan. Lapset rokotetaan ja korvatulehdukset hoidetaan antibiooteilla.

Lapsikuolleisuus onkin Suomessa laskenut huimasti. Tilastokeskuksen mukaan tuhatta syntynyttä kohden 1–4 vuotiaita lapsia kuoli 14 vuonna 1947, kun sama luku vuonna 2022 oli 0,7. Mummini lapsuudessa yli puolet lapsena menehtyneistä kuoli tartuntatauteihin. Nykypäivänä tartuntatautien osuus on alle prosentin.

Vakavat tartuntataudit ovat siis lähestulkoon kadonneet Suomen lasten arjesta, mutta sen sijaan niin lapset kuin aikuisetkin kärsivät yhä enemmän allergioista, astmasta ja muista immuunijärjestelmän häiriöistä.

Urbaanissa ympäristössä lapsen kohtaama mikrobikirjo voi jäädä vaillinaiseksi. Kuva: Eija Eskola / Vastavalo

Syntipukkina liika hygienia

Jo 60- ja 70-lukujen vaihteessa ilmestyivät ensimmäiset tiedejulkaisut, joissa esitettiin, että tietyt immuunijärjestelmän häiriöt voisivat johtua liiallisesta hygieniasta. Yhdessä ensimmäisistä tutkimuksista havaittiin, että heinänuha oli sitä yleisempää, mitä vähemmän lapsella oli vanhempia sisaruksia. Mahdollisena suojaavana tekijänä pidettiin isompien perheiden suurempaa vaarattomien tartuntatautien määrää. Toisessa tutkimuksessa havaittiin, että lapset, joilla oli loismatotartunta, reagoivat allergiatestissä pölypunkkiin harvemmin kuin lapset, joilla tartuntaa ei ollut.

Vuonna 2011 suomalaiset tutkijat esittivät, että maailmanlaajuinen biodiversiteettikato on yhteydessä lisääntyneisiin immuunijärjestelmän häiriöihin. Luonnonympäristöjen huvetessa ja yksipuolistuessa yksipuolistuu myös näissä ympäristöissä elävien mikrobien kirjo, ja myös sen mikrobiston kirjo, johon ihminen on kosketuksissa. Yhteistä kaikille edellä kuvatuille hypoteeseille ja havainnoille on ajatus, että olemme kadottaneet kontaktin loisiin ja taudinaiheuttajiin, niin bakteereihin, kuin loismatoihin.

Mikä loiskontaktissa sitten on niin ihmeellistä, että sen puuttuminen saa puolustusjärjestelmämme häiriötilaan? Todennäköinen vastaus löytyy historiastamme. Evoluution kuluessa immuunijärjestelmämme on kehittynyt yhdessä monimuotoisen loiskirjon kanssa. Sen sijaan kaupungistuminen, hygienian lisääntyminen ja luonnosta vieraantuminen ovat tapahtuneet niin lyhyessä ajassa, ettei puolustusjärjestelmämme ole ehtinyt sopeutua.

Yltiöhygieenisen ja kaupungistuneen elämämme myötä puolustusjärjestelmämme jää toimettomaksi. Köyhtynyt loiskontakti saakin puolustusjärjestelmämme ylireagoimaan. Se voi kääntyä itseään vastaan, kuten diabeteksessa ja muissa autoimmuunisairauksissa, tai ruveta taistelemaan harmittomia kohteita, kuten siitepölyä, vastaan.

Immuunijärjestelmän toiminnan lisäksi luonto vaikuttaa fyysiseen terveyteemme monin tavoin. Luonnossa oleskelu laskee pulssia, verenpainetta sekä ”stressihormoni” kortisolin määrää. Luonnonympäristö myös houkuttelee liikkumaan ja erityisesti lasten liikkuminen on luonnossa monipuolisempaa kuin rakennetussa ympäristössä.

Helsingin Sanomat uutisoi syyskuussa Jyväskylän yliopiston tutkijoiden tutkimuksesta. Siinä havaittiin, että lapset, jotka olivat päiväkoti-iässä ulkoilleet päiväkotipäivän jälkeen, olivat kouluikäisinä fyysisesti aktiivisempia ja motorisesti taitavampia, kuin vähän ulkoilleet lapset. Sen sijaan ohjatulla liikuntaharrastuksella ei ollut vastaavaa positiivista vaikutusta, ellei lapsi harrastanut useampaa kuin yhtä lajia.

Luonto rauhoittaa mieltä

Odotan lapsen kanssa bussia lähiöostarin reunalla. Lapsi hyppii ja pomppii levottomasti. Tuskailen jo mielessäni, miten kymmenen minuutin odottaminen vilkkaan tien vieressä onnistuu. Yhtäkkiä lapsi kiskaisee itsensä irti kädestäni ja huudahtaa: ”Voikukka! Saanhan paijata sitä?”.

Mieleeni putkahtaa pölyyntyneet housunlahkeet ja melkein ehdin kieltää. Onneksi aivoni kiirehtivät ajatusketjua eteenpäin. Ehkä lapsi saa siitä hyvää mikrobialtistusta, ajattelen ja annan luvan. Hän pötkähtää asfaltille ja alkaa jutella kukkaselle. Äsken väkkäränä kieppunut lapsi juttelee kukalle koko bussin odotusajan maassa rauhallisesti makoillen.

Taisin havaita käytännössä sen, mitä monet tutkimuksetkin osoittava: luonto rauhoittaa.

”Luonnolla on rauhoittava vaikutus myös lapsiin ja nuoriin. Jos ajatellaan, miten ihmisen keho ja hermosto ovat kehittyneet, niin erityisesti kaupunkien elinpiiri on suoraan sanottuna karmea ihmisen hermostolle, eikä se tue keskittymistä”, kertoo ympäristön ja ihmisen hyvinvoinnin yhteyksiin syventynyt lääketieteen tohtori Jaana Laisi.

Lääkäri Jaana Laisin kannustaa lapsiperheitä viettämään aikaa luonnossa. Kuva: Laura Tenhunen

Luonnon mikrobeja tarvitaan siis puolustusjärjestelmämme oikeanlaiseen kehittymiseen ja lisäksi luonnossa oleskelulla on monia muitakin positiivisia vaikutuksia hyvinvointiimme. Millaisin keinoin etääntyvää luontoa sitten voidaan tuoda takaisin sisätiloihin jämähtäneelle ja älypuhelin kädessä syntyvälle sukupolvelle?

Kuinka luonto tuodaan takaisin lasten arkeen?

On vuosi 2016. Työskentelen tutkimusryhmässä, jonka tavoitteena on löytää keinoja immuunijärjestelmän ongelmien ehkäisemiseksi. Hankimme muun muassa multaa, kunttaa ja sammalta ja teemme niillä erilaisia kokeita.

Yhdessä kokeessa kaksi koehenkilöä hieroo erilaisia luonnonmateriaaleja käsiinsä ja huuhtelee sitten kätensä vedellä. Otamme käsistä bakteerinäytteet ennen ja jälkeen materiaalien käsittelyn.

Suurin osa luonnonmateriaaleista nostaa ihon bakteerien kokonaismäärää sekä monimuotoisuutta.

Myöhemmissä tutkimuksissa koehenkilöitä oli enemmän ja he käsittelivät samanlaista multaseosta kahden viikon ajan. Tällä kertaa muutoksia havaittiin ulosteen bakteeristossa, mikä viittaa siihen, että ylläpitämällä bakteerikontaktia voidaan saada aikaan myös pysyvämpiä muutoksia ihmisen elimistön bakteeristossa.

Näyttää siis siltä, että suora kontakti luonnonmateriaaleihin voi muuttaa mikrobistoamme suotuisaan suuntaan, mikä todennäköisesti parantaisi erityisesti lasten immuunijärjestelmän kehitystä.

Samassa tutkimusryhmässä muokkasimme kuuden lahtelaisen, tamperelaisen ja espoolaisen päiväkodin pihaa luonnonmukaisempaan suuntaan. Pihoille tuotiin kunttaa eli siirrettävää metsän pohjaa, hiekkakenttiä päällystettiin siirtonurmella ja pihalle tuotiin istutuslaatikoita sekä pieniä turveharkkoja leikkeihin. Lapsilta otettiin verinäytteet sekä mikrobinäytteet iholta, syljestä ja ulosteesta ennen pihojen muokkaamista ja kuukausi käyttöönoton jälkeen.

Tulokset olivat rohkaisevia: jo kuukauden aikana lisätty luontoaltistus muutti lasten ihon mikrobistoa, mikä puolestaan oli yhteydessä verestä mitatun puolustusreaktiota säätelevän proteiinin määrään sekä immuunipuolustuksen erityyppisten valkosolujen suhteisiin.

Muokatut pihat myös monipuolistivat lasten leikkiä ja lisäsivät heidän fyysistä aktiivisuuttaan. Erään päiväkodin työntekijä kuvaili lasten iloa näin: ”Lapset juoksivat ylös ja kierivät alas, ja makasivat vaan sellaisena x:nä rinteessä.”

Päiväkotien pihojen luonnonmukaistamisen hyötyjä on hiljalleen alettu huomioida käytännössä. Opetus- ja kulttuuriministeriössä on syksyllä 2023 käynnissä haku kertaluonteiseen valtionavustukseen päiväkotipihojen liikuntaedellytysten ja luonnonmukaisuuden parantamiseen. Tampereella kokonaan uudelleen rakennettava Tahmelan päiväkoti on saamassa luontopihan, joka on suunniteltu erityisesti tarjoamaan lapsille positiivista mikrobialtistusta.

Kaikkien päiväkotipihojen muuttaminen luonnonläheisemmiksi on kuitenkin pitkä prosessi. Onneksi luontokontaktia voidaan lisätä myös käytäntöjä muuttamalla. Hyvä esimerkki yhteiskunnan toimintatapojen muutoksesta on luonnossa toimimisen tuominen varhaiskasvatussuunnitelmiin.

Jos päiväkodin piha on pelkkää hiekkaa ja asfalttia, ovat metsäretket erityisen tärkeitä. Kuva: Marika Eerola

Päiväkodit metsäretkille

Opetushallitus on kirjannut luonnossa tapahtuvan toiminnan tavoitteeksi myös varhaiskasvatussuunnitelmien perusteisiin eli kaikkia varhaiskasvatuksen toimijoita velvoittavaan ohjeistukseen.

“Luonto sekä pihat, leikkipuistot ja muut rakennetut ympäristöt ovat myös varhaiskasvatuksen oppimisympäristöjä. Ne tarjoavat kokemuksia, materiaaleja ja monipuolisia mahdollisuuksia leikkiin ja tutkimiseen. Niitä hyödynnetään liikunta- ja luontoelämysten ja oppimisen paikkoina”, ohjeessa sanotaan.

Luonnossa toimimista perustellaan pääsääntöisesti ekologisen kestävyyden kautta, eikä luonnon merkitystä lasten hyvinvoinnille ja terveydelle erityisesti painoteta. Hyvinvointinäkökulma voisi kuitenkin olla oivallinen lisämotivaattori varhaiskasvatuksen toimijoille, jotka viimekädessä suunnitelmia toteuttavat.

Lasten ulkoilun erityisasiantuntijana Suomen Ladussa työskentelevä varhaiskasvatuksen opettaja Mari Parikka-Nihti järjestää täydennyskoulutuksia päiväkotien henkilöstölle. Parikka-Nihti kertoo, että hän pyrkii koulutuksissa motivoimaan varhaiskasvattajia kertomalla monipuolisesti luonnon hyvinvointivaikutuksista.

Mari Parikka-Nihti. Kuva: Nina Raike

Mari Parikka-Nihti kouluttaa varhaiskasvattajia ja opettaa, miten ja miksi lapsiryhmiä kannattaa viedä luontoon. Kuva: Nina Raike

Resurssien kiristäminen on kuitenkin viime aikoina näkynyt kouluttautumisen vähenemisenä. Parikka-Nihti on kehityksestä huolissaan: ”Kyllä siellä täytyy tietää mitä tehdään, miksi tehdään ja miten tehdään”. Koulutus lisää varhaiskasvattajien valmiuksia viedä lapsiryhmiä luontoon ja varmistaa, että turvallisuusasiat, kuten varautuminen tapaturmiin, osataan ottaa huomioon.

”Jos täydennyskoulutus ja osaaminen häviävät, se tarkoittaa, että ei luontoon uskalleta lähteä”, Parikka-Nihti kertoo.

Monet luontotoiminnan esteet, joita varhaiskasvattajat ovat koulutuksissa tuoneet esille, liittyvät lopulta resursseihin. Liian ison ryhmän tai vieraan sijaisen kanssa ei rohjeta lähteä metsäretkelle. Myös erityisen tuen tarpeessa olevat lapset nostavat huolta metsäretkellä pärjäämisestä.

”Pelätään, että jos lapsi satuttaa itsensä tai satuttaa toisia, karkaa tai tekee jotain mihin ei olla varauduttu. Mutta eiväthän ne seinät sitä turvallisuutta tee.”

Onkin hyvin ristiriitaista, jos tuen tarve vähentää lasten pääsyä luontoon, sillä monien tutkimusten mukaan juuri erityislapset voisivat hyötyä luontotoiminnasta. Esimerkiksi ADHD-oireiden on havaittu lieventyvän luonnonympäristöissä.

”Kun tuen tarpeessa olevat lapset pääsevät riittävästi kokemaan lähiluonnon mahdollisuuksia, se lisää heidän pystyvyyttään ja itseluottamustaan”, Parikka-Nihti huomauttaa.

Hän kuulee koulutuksissa varhaiskasvattajien mietteitä.

”Moni pohtii, että onko luonto ”mun juttu”. Pitäisikö asia enemminkin nähdä niin, että jokaisella lapsella on oikeus päästä luontoon?”

Monet lapset onneksi jo pääsevät luontoon päiväkotiryhmän mukana, metsäeskarissa tai luontoa harrastavan perheensä kanssa, mutta vaihtelu on suurta.

”Toiset kunnat varustavat päiväkoteja todella vahvalla digitalisaatiovälineistöllä ja päiväkotien pihoja laitetaan muovialustaisiksi”, Parikka-Nihti vertaa.

Kuinka saataisiin lisättyä kaikkien lasten pääsyä luontoon?

Pienenkin lapsen voi antaa tutkia luonnon aarteita. Aikuinen vahtii, ettei lapsi laita suuhunsa mitään myrkyllistä tai sellaista, mihin voi tukehtua. Kuva: Mira Grönroos

Apua neuvolasta

Suomen neuvolajärjestelmä tavoittaa kattavasti kaikki lapsiperheet ja voisi siksi olla tehokas ja tasapuolinen keino lisätä tietoisuutta luonnon hyvinvointihyödystä.

Jaana Laisi kertoo Lahden Ahtialan neuvolassa syksyllä 2020 tehdystä kokeilusta, jonka lähtökohtana on havainto, että luontoyhteyden vaaliminen ja maapallon kannalta kestävät elämäntavat tukevat myös yksilöiden hyvinvointia. Hankkeessa pohdittiin terveydenhoitajien kanssa, miten neuvola voisi lisätä lapsiperheiden ympäristötietoisuutta ja samalla edistää heidän terveyttään.

”Oivallukset ja ehdotukset tulivat hoitajilta,” Laisi kertoo ja jatkaa, että tärkeäksi työkaluksi nousi neuvolan käyntirunko, jossa jokaiselle käynnille on määritelty käsiteltävät asiat.

Kokeilua seuranneessa hankkeessa ryhdyttiin työstämään käyntirunkoa siten, että sopiville käynneille lisättiin perheen hyvinvointia tukevia kestävyysteemoja. Esimerkiksi raskausajan käynnille liikuntaohjauksen oheen lisättiin vinkkejä lähialueen luontoreiteistä. Päivitetty käyntirunko on tällä hetkellä käytössä koko Päijät-Hämeen alueella.

”Oli todella voimaannuttavaa, että hanke onnistui niin hyvin, vaikka se aloitettiin ensimmäisenä koronasyksynä. Monihan silloin sanoi, ettei terveydenhuollossa voi juuri nyt tehdä mitään uutta ja terveydenhoitajat olivat tosi kuormittuneita. Mutta silti se onnistui. Se osoitti, että muutos on mahdollinen myös hankalissa tilanteissa”, Jaana Laisi painottaa.

Ihmisen luontoyhteyden parantaminen säästäisi myös yhteiskunnan varoja.

Ihmisen luontoyhteyden parantaminen säästäisi myös yhteiskunnan varoja. Vastikään Allergia-, iho- ja astmaliitto tiedotti alkavasta Kansallisesta Luontoterveysohjelmasta, jonka tavoitteena on vahvistaa kansalaisten luontoyhteyttä ja siten vähentää allergioiden, astman ja diabeteksen haittoja ja kustannuksia. Liitto arvioi, että säästöä voisi syntyä vuosittain jopa 500 miljoonaa euroa.

Sekä Jaana Laisi että Mari Parikka-Nihti painottavat lähiluonnon säästämisen tärkeyttä.

”Jos metsä tai luontoalue on välittömästi päiväkodin yhteydessä, kuka tahansa voi aloittaa luontotoiminnan”, Parikka-Nihti sanoo. Mitä kauempana luontoalue sijaitsee, sitä enemmän toimintoja tarvitsee rakentaa tai tuoda luontoon, kuten vessat, ratkaista ruokailun järjestäminen ja käsienpesu.

Jaana Laisi nostaa esille perheiden jaksamisen sekä taloudelliset erot.

”Lapsiperheille tulee eri suunnista vaatimuksia. Tämä ei ole sellainen missään nimessä.”

Laisi painottaa, että luontokontaktin pitäisi tulla osaksi arkea siten mikä kullekin perheelle sopii.

”Perheille onkin tärkeää painottaa, että lähipuisto ja lähimetsä ovat riittäviä hyvinvointihyötyjen saamiseksi”, hän sanoo.

Kaikkein tiheimmin asutuilla alueilla luontoalueita saattaa uhata liian voimakas kuluminen. Ratkaisuja voivat olla esimerkiksi käytön ohjaaminen tietyille reiteille ja luonnonläheisten leikkialueiden rakentaminen. Kuva: Shutterstock

Lähiluontoon

Suomen ympäristökeskuksen mukaan suomalaisista 96 prosenttia asui enintään 300 metrin etäisyydeltä ulkoiluun soveltuvasta luontoalueesta vuonna 2018. Vaikka suurimmalle osalle luonto on Suomessa hyvin saavutettavissa, on samasta tilastosta luettavissa, että Suomessa asuu yhteensä yli 360 000 ihmistä, joilla sopiva luontoalue sijaitsee yli 300 metrin päässä ja lähes 180 000 ihmistä, joilla se sijaitsee yli puolen kilometrin etäisyydellä.

Monet suunnitteilla olevat rakennushankkeet tulevat vielä muuttamaan tilannetta.

”Erityisesti pääkaupunkiseudulla lähiluonnon saavutettavuus uhkaa nyt karata. Tähän pitäisi mielestäni kiinnittää ehdottomasti huomiota. ”, Parikka-Nihti painottaa.

Luonnossa oleskelu edistää monipuolisesti lapsen kehitystä, kuten immuunipuolustuksen toimintaa ja motoriikkaa. Kuva: Marika Eerola

Kävelen hoitopäivästä väsyneiden lasten kanssa kotia kohti. Omaa pinnaa kiristelee katkonainen yö, tietokoneella istumisesta vihoitteleva selkä ja juuri työpäivän lopuksi eteen tullut koodiongelma. Suunnittelen taas Pikku Kakkosta ja valmisruokaa.

”Äiti, lähdetään piknikille!” huudahtaa isompi.

”Joo, pikkinälle!” säestää pienempi.

Vaikka väsyttää, en raaski vastustaa. Nappaamme kotoa reppuun viltin, vesipullot ja ne lasten purkkiruoat, joista haaveilin jo hetkeä aiemmin. Lähdemme kipuamaan pientä mäkeä ylös, kohti lähintä metsäaluetta.

Matkalla pienemmän into ehtii jo loppua ja viimeiset metrit kannan repun lisäksi punaisena huutavaa lasta. Levitämme viltin ja rauha laskeutuu. Kylmät purkkiruoat syödään suurella ruokahalulla. Pötköttelemme viltillä ja katselemme hassun muotoisia pilviä. Ihailemme viereisessä männyssä pesivää kottaraista, joka uutterasti kantaa lapsilleen ötökän toisensa jälkeen.

Reilun tunnin kuluttua idyllin katkaisee äkkilähtö kotiin: pienempi pissaa housuihinsa. Onneksi kotimatka on lyhyt. Illalla mittaan matkan karttasovelluksella: linnuntietä matkaa on vain 130 metriä. Tajuan samassa, miten vähiin meidän metsäretket jäisivät, jos matkaa olisi edes 300 metriä, puolesta kilometristä puhumattakaan.

Jotta kaupunkilaisilla, päiväkotiryhmillä sekä lasten vanhemmilla on luontoa minne mennä, tulisi kaupunkisuunnittelussa huolehtia siitä, että luontoalueita säästetään ja kaikkein urbaaneimmille alueille tuodaan uusia luontoalueita. Puiden istuttaminen on tiheimmin rakennetuilla alueilla yksi mahdollisuus, mutta vie kokonaisen ihmissukupolven, ennen kuin puuttomalla paikalla kasvaa taas metsä. Yksi helposti kaupunkiympäristöön lisättävä luontotyyppi ovat niityt, joita monella alueella onkin pörriäisten toivossa lisätty. Niityistä on todennäköisesti myös merkittävää hyötyä ihmisen hyvinvoinnille.

Mietin mummiani, jonka lapsuudesta ei puuttunut luontoa, mutta jonka lapsuudenystävistä jonkun vei polio ja toisen tapaturma. Ennen ei ollut paremmin, mutta voisimme silti oppia tuosta ajasta jotakin. Ei tarvitse mennä soutuveneellä saareen mutta mitäpä jos menisikin välillä iltapalalle lähinurmikolle ja viikonloppuna sisäleikkipuiston sijaan lähimpään metsään?

Itselleni lupaan, että tänään kierrämme päiväkodista palatessamme lähimetsän kautta.

Kuinka lasten luontokontaktia voi parantaa?

Altistuminen luonnon mikrobeille vahvistaa lasten vastustuskyvyn kehittymistä. Tässä keinoja lisätä hyödyllistä mikrobialtistusta kodissa ja lähiluonnossa.

Ulkoilu luonnossa

  • vapaa leikki lähiluonnossa
  • eväsretket
  • retkeily ja luontomatkailu
  • marjastus ja sienestys
  • kotitarveviljely
  • maatilaretket

Luonto kotona

  • “aarteiden” kerääminen luonnosta ja tuominen kotiin
  • askartelu luonnonmateriaaleilla
  • viljely sisällä ja parvekkeella
  • huonekasvit
  • lemmikit
24.10.2023