Liito-oravien riiausaika on käynnissä
Maaliskuussa alkaa liito-oravien riiauskausi ja se jatkuu huhtikuulle yksilöistä riippuen. Olin maaliskuun loppupuolella seuraamassa itselleni uutta pesäkoloa, jonka alla oli paljon papanoita. Näin liito-oravan lyhyesti ja sain kuvia, mutta se poistui pian latvaan ja sieltä eteenpäin ruokailemaan. Todennäköisesti kyseessä oli naaras.
Palasin kololle joitakin päiviä myöhemmin ajatuksena ottaa pari lisäkuvaa liito-oravasta matkalla ruokailemaan. Yllätys oli suuri, kun kolosta tuli kaksi yksilöä ulos ja ne jäivät kummatkin pesäpuulle. Hetken kuluttua koiras lähestyi naarasta nuuhkien ja tiedustellen, olisiko naaras kiimassa ja valmis parittelemaan – ei ollut. Seuraavana päivän satoi. Jännitin, että eihän vain alle päivän kestävä kiima osuisi juuri sadeiltaan.
Sateen jälkeisenä iltana palasin taas kolopuulle tuntia ennen auringonlaskua – kaksi liito-oravaa oli rungolla ulkona liikkeessä. Myöhemmin seuraan liittyi kolmas liito-orava, koiras.
Seurasi takaa-ajoja ja liitelyä puusta toiseen, mikä huipentui useaan paritteluun illan aikana. Poistuin kun valo loppui ja liito-oravat hävisivät latvustoon. Touhutessa tulee nälkä. Nyt seuraamaan muita reviirejä, jos voittaisi ”lotossa” uudestaan. Seuraava kiima naaraalle koittaa synnytyksen jälkeen.
Video ja teksti: Tuomas Heinonen