Mikä otus syö liljamme? Se on punainen kuin leppäkerttu mutta ilman täpliä.

Meillä on ennestään ollut kielokukko-niminen lehtikuoriainen, joka on kokonaan oranssinpunertava ja jota on tavattu laajalti maamme eteläosissa.

Viime aikoina eteläisimmässä Suomessa on tullut yhä yleisemmäksi liljakukko. Se on muuten samannäköinen kuin kielokukko, mutta sen jalat ovat mustat. Molemmat eroavat selvästi leppäkertusta siinä, että niiden etuselkä on paljon muuta ruumista kapeampi.

Lehtikuoriaistoukkien tapaan kukkojen toukat elävät aluksi yhdessä ja järsivät ravintokasvinsa lehtien yläkettoa ja sen alla olevia pehmeitä solukerroksia. Suonet jäävät siis aluksi koskemattomiksi.

Vanhempina toukat elävät erikseen ja niillä on merkillinen tapa peittää itsensä ulosteillaan. Ulosteet ovat toukan selkäpuolella pussissa, jonne niitä valuu toukan ruokaillessa pää alaspäin. Kun toukka luo nahkansa, se menettää ulosteannoksensa, muta pian se tekee uuden pussin ja kerää uudet ulosteet.

Peite lienee lähinnä näkösuoja saalistajia vastaan, mutta sillä saattaa olla merkitystä myös lämmönsäätelyssä. Täysikasvuisena toukka kaivautuu maahan koteloitumaan. Koteloista kuoriutuneet aikuiset kiipeävät samoille kasveille kaivamaan lehden reunoja.

Kielokukko pysyttelee enimmäkseen kielolla, mutta se on tehnyt tuhoja myös sipulille. Liljakukko tekee ankaraa tuhoa muun muassa varjo- ja tiikerililjoille.

Mitään helppoa torjuntakeinoa ei ole, sillä kukaan ei mielellään käytä myrkkyjä puutarhassaan. Viisainta on tarkkailla syönnöksiä ja poimia syöjät pois.