Tik, kuuluu pensaasta. Se on punarinta (Erithacus rubecula). Pieni palleromainen olemus ja ruosteenpunainen rinta, niistä punarinnan tuntee. Keväällä se yllättää vahvalla laulullaan.

Punarinnat muuttavat syksyisin Etelä-Eurooppaan ja palaavat takaisin huhtikuussa, mutta joskus ensi tiedustelijoita lehahtaa pensaisiin jo maaliskuun lopussa. Päämuuton aikaan joissakin välietapeissa kuten ulkosaariston Utössä saattaa olla niin paljon punarintoja, että (vähän liioitellen) pitää katsoa mihin astuu.

Pieni osa punarinnoista jää Suomeen talvehtimaan. BirdLifen havaintojärjestelmään Tiiraan on tänäkin talvena ilmoitettu satoja punarintoja, joista useat on nähty ruokinnalla.

Ruokinta onkin talvehtivien punarintojen eloonjäämisen edellytys. Ilman sitä nämä pääosin hyönteisravinnolla elävät linnut eivät pakkasella pärjää. Ruokintaa hyödyntävät myös kevään ensi muuttajat.

Punarintoja on Suomessa paljon; Lintuatlaksen mukaan 2–3 miljoonaa paria. Linnun laulua kuuleekin keväisin kaikkialla.

Tuntomerkit: Pienikokoinen, mustat isot silmät ja ruosteenpunainen rinta ja naama. Maassa ollessaan hyppii tasajaloin.

Ravinto ruokinnalla: pähkinärouhe.

Ääni: tiksuttelee tik-tik-tik ja laulaa heleästi ja kirkkaasti.

Levinneisyys: Koko maassa, Metsä- ja Tunturi-Lapissa paikoitellen.

Kuva: urpole / ikkunasuomenluontoon.fi

Kuva: urpole / ikkunasuomenluontoon.fi

 

lintulaudalla