Lapsesta saakka villihanhi on tarkoittanut minulle jotakin ihmeellistä, tavoittamatonta, herkkää ja sadunomaista. Ainakin osaksi tämä johtuu Nobelin kirjallisuuspalkinnon ensimmäisenä naisena saaneen Selma Lagerlöfin sadusta Peukaloisen retket villihanhien seurassa, jota olen lapsena kuunnellut.

Kuljemme tänään ajankohtaisesti villihanhien matkassa, sillä arktiset hanhet ovat juuri nyt syysmuutolla.

Metsähanhet siirtyvät yöpymispaikoilta niityille ja sänkipelloille ruokailemaan varhain syysaamuna Matsalunlahdella. Parvessa on siperialaisia metsähanhia ja myös joitakin tundrahanhia.

Kotoinen taigametsien metsähanhemme on ollut liikkeellä jo hyvän aikaa. Nyt siperialaisen, tundralla asuvan metsähanhen alalajin sankemmat joukot ovat myös lähteneet kohti lounasta. Joskus nämä kaksi eriytetään omiksi lajeikseen.

Samalla muuttajiin on liittynyt myös tundrahanhien runsaslukuinen joukko.

Tundrahanhi tuo terveisiä Siperian tundralta. Tundrahanhen kanta on elinvoimainen.

Vähälukuisempi lyhytnokkahanhi on sekin mielenkiintoinen tuttavuus, aiemmin sitäkin pidettiin metsähanhen alalajina.

Lyhytnokkahanhi laulujoutsenten saattelemana Tuusulanjärven kosteikolla, se oli aikanaan metsähanhen alalajiksi luokiteltu, mutta nyt systematiikan lokeroissa omana lajinaan. Nokka on lyhyt, pää vielä tummempi kuin metsähanhella ja jalat lihan väriset -keltaisen tai oranssin sijasta.

Ja muutama viikko sitten sitten saimme seurata satelliittipaikannuksen avulla suurella jännityksellä Pohjolan kiljuhanhen uutta tai nyt tänä syksynä löytynyttä syysmuuttoreittiä läpi Suomen, Karjalan kannaksen, ilmeisesti Peipsijärveä myöten edelleen Ukrainaan ja kiireellä talvehtimisalueille Kreikkaan. Näitä kiljuhanhi-villihanhia on maailmassa vain noin sata ja niiden suojelu ja seuranta hyvin intensiivistä ja sitoutunutta. Nyt niitä on havaittu ainakin 87 perillä kreikkalaisella suojelualueella.

Kiljuhanhi, tässä parvenosassa on määrältään jopa kuudennes koko olemassa olevasta Pohjolan kiljuhanhien määrästä. Kannan suuruusluokka on siis 100 lintua. Niin uhanalainen lintu se on! Kuvan linnuista yksi, viides edestä lukien on tundrahanhi.

Isokokoinen merihanhi on viime vuosikymmeninä levittäytynyt Suomessa kohti pohjoista ja Norjassa Varanginvuonolle asti.

Merihanhet ja kurjet viihtyvät ruokaillessaan useinkin yksissä. Merihanhen kanta on vahvistunut Suomessa ja Norjassa merihanhi on levinnyt Jäämerelle saakka.

Branta-suvun hanhista, ”kirjohanhista”, ovat sepelhanhet muuttaneet syys-lokakuun taitteen vaiheilla pitkin Suomenlahtea länsilounaaseen ja niitä voi edelleen nähdä. Ja nyt ovat valkoposkihanhien siperialaiset massat jälleen mm. Itä-Uusimaan pelloilla ja järvillä. Myös aikanaan istutettuja kanadanhanhia näkyy pieninä parvina. Satunnaisesti valkoposkien joukossa voi nähdä punakaulahanhen.

Siispä kurkistamme kaikkien näiden villihanhien maailmaan, minkälaisia satulintuja sieltä löydämmekään!

Valkoposkihanhen kanta on suuruusluokaltaan monikymmenkertaistunut runsaassa 50 vuodessa ja valkkari on nyt elinvoimainen. Kuitenkin 1950-luvun puolivälissä arvioitiin voimakkaasti vähentyneen kannan maailman lukumääräksi 30 000 lintua!

Sepelhanhi on väritykseltään varsin tumma.

Punakaulahanhia nähdään hyvin harvinaisena Suomessa muuttoaikoina.

Istutettu kanadanhanhi on määrältään kasvussa.

Ps. Täytyypä muuten palata Lagerlöfin satuun ja tutkia, ovatko ”Akka Kebnekaiselainen” ja muut sadun hanhet metsähanhia vai kiljuhanhia. Jompiakumpia, jos ei kumpaisiakin, se on varma.

kiljuhanhiLinnutmetsähanhivillihanhet