Syksyä enteilevä, raikas aamu. Istun kotirannan kivellä matalalta paistavan auringon kullanvalossa. Veteen heijastuvien puiden latvoissa ui kaksi kuikkaa rinnatusten, ikiaikaisen tyyninä.

Ei lentokoneita, moottoriveneitä, vesijettejä, koptereita, crossipyöriä, mönkijöitä, subbareita, ämyreitä. Vain yhdellä vastarannan mökkilaitureista näkyy liikettä. Suljen silmät ja hengitän syvään.

Oli aurinkoinen aamu vaarin mökillä. Laiturilta näkyi pari vesilintua ja vastarannan kivellä istuva ihmishahmo. Hiljaista. Raikasta. Suljin silmät ja hengitin syvään. Miten paljon rakastinkaan ainutkertaista luontoamme! Sijoitukseni olivat lopulta alkaneet tuottaa kunnolla ja olin myynyt palvelukotiomistukseni hyvällä voitolla.

Jo seuraavana päivänä join espressoni Roomassa. Ei väkinäistä loman suorittamista jossain kituliaassa korvessa, vaan pientä luksusta tutussa kaupungissa. Ostettuani laukullisen vaatteita päätin lentää länteen ihan oikeasti shoppailemaan.

Kiertelin taksilla Miamin houkuttavimpia liikkeitä: kosmetiikkaa, kenkiä, koruja, uusinta elektroniikkaa… Hotellissa joogatessani sain täydellisen yhteyden elämän alkuvoimiin. Aloin elpyä raskaiden varainhoitovuosien jälkeen.

Kotona Suomessa maksoin lentojeni hiilipäästöt pois – en toki pakoile vastuuta maapallon tulevaisuudesta. Vinkkasin Miamin parhaat shoppailukohteet blogissani, sillä todellista luksusta on jakaa omastaan ilmaiseksi muille. Sen opin jo pienenä mummilta.

Sadekauden alkua uhmaten suuntasin Balille uimaan ja bailaamaan. Tutustuin moniin sielunsukulaisiini, kaltaisiini tiedostaviin luontoihmisiin eri puolilta maailmaa. Paikalliset hedelmäherkut olivat taivaallisia, samoin kuin sushit Kiotossa.

Kioton jälkeen lahjoitin parille luontojärjestölle kymmeniä euroja, koska haluan tosissani estää uhkaavan ilmastonmuutoksen ja pysäyttää kiihtyvän lajistokadon. Sain bestikseni lähtemään mukaani Uuteen-Seelantiin.

Aikoinaan Skotlannissa olin nähnyt, miten Donald Trump oli taikonut tylsät dyynialueet golfviheriöksi, mutta uusiseelantilaiset klubikentät tekivät silti vaikutuksen. Rakastin ainutlaatuista sinistä planeettaamme yhä hartaammin. Niinpä pian hengittäisinkin Galápagoksella samaa ilmaa endeemisten merileguaanien kanssa. Ja sitten Brasiliaan, sillä, oi luoja, en ole vielä koskaan majoittunut viiden tähden hotelliin aidossa sademetsässä!

Havahdun tuohon tuntemattoman kanssa­ihmiseni parahdukseen.

Kuikista toinen sukeltaa. Toinen jää vielä puhdistamaan höyheniään. Lumenvalkea kylki, hiilenmusta räpylä, siiven ihmeellinen kirjailu. Aamu rantakivellä on luksuskokemus, jota en tahtoisi vaihtaa mihinkään muuhun tässä maailmassa.