Mäkitervakko on siitä erikoinen kasvi, että sen varren yläosa on tahman peitossa. Tahmasta mäkitervakko on saanut lempinimensä tervaheinä ja tervakukka, mutta myös tieteellisen nimen Viscaria vulgaris. Viscaria tarkoittaa tahmeaa.

Mäkitervakko on monen pölyttäjän suosiossa, ja varsinkin alkukesästä se tarjoaa runsaan mesibuffetin muun muassa kimalaisille ja perhosille. Mäkitervakkoketoja kannattaa mennä kesäyönäkin ihailemaan, sillä monet yöperhosetkin nauttivat kukan antimista.

Kaaliperhonen ruokailee mäkitervakon kukassa. Kuva: Shutterstock.

Kaikkia vieraita mäkitervakko ei kuitenkaan toivota tervetulleiksi. Muurahaiset ja muut maasta kipuavat mesivarkaat jäävät kiinni varren tahmeaan tervaan. Pienimmät ahmatit usein kuolevat jäädessään loukkuun. Vahvat muurahaiset sen sijaan pystyvät usein pyristelemään itsensä irti, mutta kukka saa jäädä muurahaisilta rauhaan.

Mäkitervakko viihtyy aurinkoisilla ja kuivilla paikoilla. Kasvin rakenne on sopeutunut kuivuuteen, ja sen pääjuuri voi kurkotella jopa metrin syvyyteen tavoittelemaan vettä hiekkaisesta maaperästä.

Ihmisen toiminta on vähentänyt mäkitervakon elinympäristöjä. Mäkitervakot olivat ennen vanhojen luonnonniittyjen ja ketojen valtalaji, mutta nykyään suuri osa kedoista on muutettu pelloiksi tai ne ovat metsittyneet. Nyt mäkitervakkoa tapaa muun muassa tienpientareilla, ratapenkereillä ja paahteisilla rinnekedoilla.

Mäkitervakkoa käytetään myös koristekasvina ja sitä lisätään kuivien niittyjen siemensekoituksiin. Mäkitervakko on kaunis maljakossa, kunhan ei pane pahakseen käsien tahmaantumista.