Saimme heinäkuussa 2,9-kiloisen haukimamman, jonka vatsassa oli vielä kahvikupillinen mätiä. Miksi? Mitä mädille olisi tapahtunut kesän edetessä?

 

Keväällä kutupaikoilta poistuvien haukinaaraiden munarauhasiin ei yleensä jää montakaan mätimunaa, ja kahvikupillista voi pitää poikkeuksellisen suurena määränä. Joskus kuitenkin tapaa niin naaras- kuin koirashaukia, joilla keskikesälläkin on sukupuolirauhasissaan enemmän tai vähemmän vanhaa mätiä tai maitia. Näiden kalojen kutu on keväällä keskeytynyt ehkä kylmän sään yllättäessä, tai kutukumppania ei enää ole löytynyt. Näin tällekin haukimammalle on jäänyt erä mätiä laskematta.

Ennen seuraavan kutujakson sukutuotteiden kehittymistä kalojen sukupuolirauhaset supistuvat ja niihin jääneet pikkuerät mätiä tai maitia ”sulavat” niiden rakennusaineiden kulkeutuessa pois. Tämä vaihe on niin hidas, että jos mätiä tai maitia on paljon, uuden muodostuminen voi estyä. Se alkaa hauella jo elokuussa. Näin seuraavan vuoden kutu jää pois.

Toisinaan voi kutuvalmiin hauen munarauhasesta tavata uuden mädin seasta vanhaa mätiä kovettuneena tummaksi massaksi, josta eivät enää erilliset mätimunat erotu. Jos tämä kovettuma on munarauhasen etuosassa, se ei tuki tiehyttä, jota myöten mätimunat siirtyvät veteen, ja kutu onnistuu. Ehkä näin olisi voinut käydä tällekin haukimammalle.

haukikalojen mäti

Tunne luontosi

Suomen Luonto on ajankohtaisen luontotiedon aarreaitta!
Tilaamalla tuet Luonnonsuojeluliiton työtä.