Vesa Luhta esitti Suomen Luonnossa (1/2019) Vahtikoira-palstalla virheellisiä väittämiä kanakoira-avusteisista Ylä-Lapin riekkolaskennoista, joita on syytä oikaista.

Kanakoira-avusteinen linjalaskenta perustuu tieteelliseen ns. Distance-menetelmään ja sitä on käytetty Ylä-Lapin tunturialueen riekkokannan arvioinnissa vuodesta 2008 lähtien. Laskennat antavat luotettavaa ja hyvin tarpeellista tietoa maa- ja metsätalousministeriölle, Suomen riistakeskukselle ja Metsähallitukselle riekon metsästyksestä vuosittain päätettäessä.

Kanakoira-avusteinen riekkokannan laskentamenetelmä on kehitetty Ruotsissa, missä se on ollut käytössä jo vuodesta 1994 lähtien. Norjan tunturialueen riekkokantoja on arvioitu saman laskentamenetelmän avulla vuodesta 2000 lähtien. Ruotsissa laskentoja koordinoi Naturvårdsverket ja Finnmarkissa Finnmarkseiendommen (FeFo). Laskentojen suorittamisesta koko kalottialueella vastaavat koulutetut harrastajat.

Pohjois-Ruotsin Norrbottenin, Pohjois-Norjan Finnmarkin ja Pohjois-Suomen Ylä-Lapin tunturialueiden riekkolaskentojen tulokset vuosina 2008–2018 käyvät ilmi kuvaajasta. Kalottialueen riekkotiheydet kannan huippuineen ja laskuineen ovat olleet hämmästyttävän yhdenmukaiset.

Yhdenmukaisuus viittaa vahvasti siihen, että riekkokantoja säätelevät kalottialueella samat luontaiset ympäristötekijät kuten sopuli- ja myyräkantojen vaihtelut, pesintäajan sääolot ja riekkojen sisäloisten esiintyminen. Kun esim. myyriä ja sopuleita on runsaasti, pienpetojen saalistus kohdistuu niihin ja riekot saavat pesiä rauhassa. Sopuli- ja myyräkannat ovat Ylä-Lapissa olleet huipussaan vuosina 2007, 2011 ja 2015. Näihin vuosiin sattuvat myös parhaimmat riekkovuodet. Vastaavasti riekkokantojen huomattavimmat laskut sattuvat yksiin sopuli- ja myyräkantojen romahduksiin vuosina 2008, 2012 ja 2016.

Luhta väitti kirjoituksessaan, että laskijat ”vetäisivät laskentojen tuloksia kotiinpäin”. On mahdotonta, että laskijat Suomessa, Ruotsissa ja Norjassa toisistaan tietämättä vääristelisivät laskentatuloksia ja tutkijat silti päätyvät juuri samoihin tuloksiin vuodesta toiseen. Luhta kyseenalaistaa Luonnonvarakeskuksen (Luke) tuottamat kantaseurannan tulokset omiin havaintoihinsa perustuen. Samaa ajattelua on todettu monilla muillakin metsästäjillä, kun he kyseenalaistavat esimerkiksi Luken tuottamat susikanta-arviot omien havaintojen pohjalta.

Metsähallitus luottaa lupamäärän mitoituksessaan Luken tuottamaan kanakoira-avusteisen riekkolaskennan tuloksiin. Lupakiintiöt ovat viime vuosina keskinkertaisen riekkokannan aikana olleet huomattavasti alhaisemmat kuin runsaiden riekkokantojen aikaan vuosina 2014–2015. Vuosittaiset lupakiintiöt ovat huolellisen suunnittelun tulosta ja pohjautuvat tuoreeseen tietoon riekkokannasta. Riekon metsästysaikojen määrittely tai Metsähallituksen kiintiösuunnittelu ei voi perustua yksittäisten luonnossa liikkujien tai metsästäjien arvioon riekkokannasta. Kanta-arvioita olisi tällöin yhtä monta kuin arvioijaakin.

Luhta kritisoi sitä, että laskijat saavat ilmaiset luvat. Niin ovat saaneet, koska he ovat toimineet päiväkirjametsästäjinä eli ns. referenssiryhmänä vapaaehtoiselle saalisseurannalle. Tarvitsemme koulutettujen metsästäjien saalistietoa, että pystymme arvioimaan metsästyspaineen vaikutuksen riekkokantoihin. Nyt aineisto on jo niin kattava, että suunnittelemme muutosta käytäntöön.

Pohjois-Suomi, mukaan lukien Ylä-Lappi, on kannan seurantojen näkökulmasta muuta maata haasteellisempi, koska siellä valtion mailla on paikallisilla kiintiöimätön metsästysoikeus ilman saaliin ilmoitusvelvollisuutta. Sen vuoksi tehdään erillisiä selvityksiä metsästyspaineesta.

Mutta siinä olemme samaa meiltä Luhdan kanssa, että meidän tulee kriittisesti ja seurata lajien kehitystä ja puuttua välittömästi taantuviin kantoihin joko rauhoituksilla tai luvituksen sääntelyllä. Tutkimuksen ja kannan seurannan rooli on tällöin aivan avainasemassa.

Ahti Putaala, FT, riistabiologian dosentti, ylitarkastaja
Jukka Bisi, FT, erätalousjohtaja

 


 

Vesa Luhta vastaa Metsähallitukselle 27.2.2019:

Olen iloinen mikäli aitoa huolta riekkotiheyksistä kannetaan. Kuitenkin käytännössä kaikki paikalliset tahot ihmettelevät sitä miten distanssilaskennoissa riekkotiheydet käytännössä kaksikertaistuvat perinteisiin kolmiomittauslaskentoihin nähden.

En edusta pelkästään itseäni kirjoituksessani, vaan saman havainnon ovat tehneet kaikki haastattelemani noin 30 eri puolilla Ylä-Lappia kulkeneet metsästäjät ja luonnonharrastajat, joilla lähes jokaisella on takanaan satoja maastokilometrejä. Yksikään ei yhdy näkemykseen, jonka mukaan riekkotiheys olisi alueella 6 kpl neliökilometriä kohti. Koira-avusteisessa laskennassa jokin mättää, ja se tulisi selvittää.

Puhuin kuitenkin etupäässä ilmastonmuutoksen riskeistä, ja mustista marraskuista, jotka tekevät riekonpyynnistä aivan liian helppoa. Riekko tulisi rauhoittaa lokakuun 20. päivästä vuoden loppuun kaikelta metsästykseltä.

Riekko on toki dynaaminen lisääntyjä, ja kasvava myyräkanta voi palauttaa kannan jo ensi syksynä kohtuulliseksi, mutta emolintuja on tällä hetkellä pelottavan vähän. Tämä on asia, jota erälupia myyvä taho ei tunnu tiedostavan riittävästi. Uskon ja toivon, että asiaan löytyy järkevä balanssi, mutta nykyisellään sen rakentuminen ei ole helppoa.

Vesa Luhta, entinen ammattipyytäjä

 

metsästysriekkoriistalaskennat