Simojoen Lantonperällä köllötti joessa 12×23-senttinen kalkkimötikkä, joka painoi 5,3 kiloa. Minkä löydön tein?

Lohkare on dolomiittista karbonaattikiveä, jonka kerrosrakenne johtuu keltaisten dolomiittikerrosten ja tummasävyisten kvartsipitoisten kerrosten vuorottelusta. Kerroksia vinosti leikkaavat raidat ovat myöhemmin syntyneitä kvartsijuonia. Kvartsipitoiset osat erottuvat rapautuneella dolomiittipinnalla kohoumina.

Lohkare on kulkeutunut löytöpaikalle mannerjäätikön mukana luoteen suunnasta. Lähdealue on Peräpohjan liuskealue, jossa kuvan kaltaiset dolomiitit ovat yleisiä. Kulkeutumismatka on vähintään 20 kilometriä, mutta lähtöpaikka voisi olla jopa 40 kilometrin päässä sijaitseva Keminmaan Rantamaan dolomiittimuodostuma.

Keminmaan dolomiittikalliota. Kuva: Tapani Tervo

Peräpohjan liuskealueen dolomiitit ovat syntyneet 2060–2200 miljoonaa vuotta sitten matalan meren ympäristössä vuorovesirannikolla tai ajoittain kuivuvalla tulvatasangolla mikro-organismien (lähinnä syanobakteerien) sitomasta ja saostamasta kalkkiliejusta. Kivien kerroksellisuus ja siinä usein näkyvät pilvimäiset rakenteet (stromatoliitit) ovat syntyneet mikrobien kasvuun ja aineenvaihduntaan liittyvän sedimentti-aineksen kerrostumisen ja saostumisen kautta. Olosuhteiden muutokset kuvastuvat kerrosrakenteena. Simon lohkareessa kerrokset aaltoilevat loivasti. Vertailukuva Rantamaan dolomiittikalliolta esittää pilvimäisiä muunnoksia lohkareen mahdollisella lähdealueella.

Etelä-Lapin arvokkaimmat dolomiittikohteet on suojeltu, mutta paria esiintymää on hyödynnetty myös rakennuskivenä. Suomen vanhimpiin fossiileihin voi tutustua vaikkapa Rovaniemellä Lappia-talon aulassa tai Helsingissä Porthanian aulatiloissa. Marmorilaatat on yleensä sahattu muinaisen merenpohjan suuntaisesti, jolloin stromatoliitit näkyvät levyissä loivina aaltoina. Harvinaisempia ovat alkuperäistä kerrostumistasoa vastaan kohtisuorat leikkaukset, joissa korostuvat rakenteen pilvimäiset muodot.

Parhaan käsityksen Simon ”kalkkimötikän” synty-ympäristöstä saisi matkustamalla Australian Shark Bayhin, jonka rantavesissä vastaavia stomatoliittirakenteita syntyy vielä nykyäänkin. Toisaalta maapallon vanhimmilla tunnetuilla stromatoliittikivillä on ikää peräti 3 500 miljoonaa vuotta. Melkoisia evoluution menestyjiä nuo syanobakteerit.