Suomessa koristellaan vuosittain noin 1,4 miljoonaa joulukuusta. Niistä noin miljoona tulee suomalaisilta kasvattajilta, viidennes kaadetaan omasta tai suvun metsästä ja loput tuodaan ulkomailta.

Suomessa on noin 500 kuusenkasvattajaa, joille joulukuuset tuovat lisäansioita tai täysipäiväisen työn; lisäksi ala työllistää kausityöntekijöitä.

Luonnonkuusen hiili­jalanjälki on muutamia kiloja, mikä on vaatimaton osuus suomalaisen kuluttajan päiväkohtaisista hiilidioksidi­ekvivalentti­päästöistä, jotka ovat 30 kiloa.

Ilmastoystävällisin joulupuu on hakkuissa kaadetun kuusen latva, joka muuten jäisi metsään maatumaan. Hyvä vaihtoehto on myös puu, joka kaadettaisiin tai kuolisi joka tapauksessa. Öljystä ja metallista valmistettu ja usein kaukaa Suomeen rahdattu muovikuusi on luonnonkuusta ympäristöystävällisempi vasta, jos sitä käytetään yli 20 joulua.

Viljellyistä kuusista ympäristöystävällisin on lähellä kasvatettu kotimainen joulupuu. Joulukuusia kasvatetaan usein ruokaviljelyyn huonosti soveltuvilla aloilla, pelloilla tai joutomailla, jotka näreikköinä ovat puutonta parempia ilmastolle.

Lannoituksen ja kemikaalein tapahtuvan heinän torjunnan vuoksi viljelykuusen kasvihuonepäästöt ovat suuremmat kuin luonnonkuusella, yhtä suuret kuin muovikuusella kymmenen vuoden käytön jälkeen.

Joulupuita voi kasvattaa myös luomuna, jolloin sallitaan vain tietyt lannoitteet ja erittäin niukasti kasvinsuojeluaineita.

Joulun jälkeen kuusi on paras polttaa lämmöksi tai hakettaa ja kompostoida. Kerrostaloasuja voi hyödyntää kunnan kuusikeräystä. Jos kuusi joutuu kaatopaikalle, sen hiilidioksidipäästöt ovat 80 prosenttia suuremmat kuin jos puun polttaisi tai kompostoisi. Metallirunkoisen muovikuusen voi hävittää laittamalla sen metallinkeräykseen.

Vaihtoehtona kaadetulle puulle voi ostaa istutetun kuusen, jonka voi joulun jälkeen siirtää parvekkeelle tai istuttaa pihalle. Saatavilla on myös vuokrakuusia. Omien kuusten sijaan voi taloyhtiön pihaan hankkia yhteisen joulupuun.

Lue lisää joulukuusista artikkelista Kumpi on vihreämpi, luonnonkuusi vai muovikuusi.

ekologinen valintajoulukuusijoulupuukasvatettu kuusiluonnonkuusiMia Rönkämuovikuusi

Tunne luontosi

Suomen Luonto on ajankohtaisen luontotiedon aarreaitta!
Tilaamalla tuet Luonnonsuojeluliiton työtä.