Näin marraskuussa luolassa viitisen metriä suuaukolta joitain punaruskeita, parisenttisiä hyönteisiä. Mitähän ne olivat?

Suomessa elää vain kaksi kohtalaisen kokoista perhoslajia, jotka talvehtivat aikuisina ja hakeutuvat säännöllisesti maakellareihin. Luonnon onkaloista on huonommin tietoja. Kiiltomittari (Triphosa dubitata) ei sovi tähän tapaukseen, koska se on tummanruskea ja kolmiomainen. Punaruskea, hiukan pitkulaisempi ja ruumiiltaan vantterampi on liuskayökkönen (Scoliopteryx libatrix).

Luolissa ja kellareissa talvehtimisen lisäksi liuskayökkönen on kahdessa mielessä poikkeuksellinen perhonen: Se kuuluu yökkösryhmään, jota esiintyy eniten trooppisilla ja subtrooppisilla alueilla, mutta kuitenkin sitä tavataan Pohjois-Afrikasta Lappiin ja Pohjois-Amerikasta Siperiaan. Lisäksi se pystyy lävistämään hedelmien sitkeän päällysketon imeäkseen niistä mehuja.

Liuskayökkönen on pitkäikäisimpiä perhosiamme, sillä aikuistalvehtijaksi se aloittaa lentonsa ihmeen aikaisin, jo heinäkuun lopulla, ja lentää vasta myöhään keväällä, lähinnä toukokuun jälkipuoliskolla ja kesäkuun alussa. Liekö kyseessä sopeutuma siihen, että sillä olisi hyvää aikaa imeskellä syksyllä hedelmiä ja keväällä mahlapuita.

Kesän 2007 kaupunkitutkimuksissa selvisi, että Helsingin keskustan kolmessa keitaassa, Kaisaniemen ja Kumpulan kasvitieteellisissä puutarhoissa sekä Kaupunginpuutarhassa liuskayökkönen on touko–kesäkuun vaihteessa hyvin runsaslukuinen ja hallitseva yökköslaji. Mutta kaupungissahan onkin runsain mitoin talvehtimispaikkoja, muun muassa viemärit.