Helsingin yliopiston kansainväliset opiskelijat kirjoittivat kielikurssilla ajatuksiaan suomalaisesta luonnosta suomeksi opettaja Salla Kurhilan johdolla. Täältä pääset lukemaan kaikki opiskelijoiden kirjoitukset.

Olen suomen kielen ja kulttuurin opiskelija Mariborista, joka on Slovenian toiseksi suurin kaupunki. Slovenia on pieni maa, jossa on vain 2 miljoonaa asukasta. Tiesitkö, että Sloveniasta on yli 60 % metsää? Vaikka maa on niin pieni, meillä on luonnon kannalta kaikki, mitä ihminen voi toivoa. Meillä on vuoria, merta, järviä sekä kauniita jokia, jotka tarjoavat lopputtomia mahdollisuuksia melontaan, sukeltamiseen, vaellukseen ja retkiin. Suosittu urheilu on myös ratsastaminen.

Sloveniasta on kotoisin lipizzanhevonen, joka on tunnettu rotu ympäri maailman. Minulla itsellänikin on Sloveniassa oma hevonen, rodultaan puoliksi arabialainen ja puoliksi Bosnian vuorihevonen (Bosnian mountain horse), joka on erittäin harvinainen rotu. Yhteensä tämän rodun hevosia on jäljellä enää vajaa 500 koko Euroopassa.

Hevoseni nimi on Rio ja se on minun elämässäni tärkeimpiä asioita. Voisin sanoa, että Rio on paras ystäväni. Hän on 18 vuotta vanha ja asuu kotikaupunkini Mariborin ulkopuolella sijaitsevassa pienessä kunnassa isolla tallilla. Asuessani Sloveniassa kävin Rion luona päivittäin. Rion kanssa teimme pitkiä lenkkejä sekä maneesissa että niityillä ja pelloilla. Olen opettanut hänelle monta asiaa. Minulla on erittäin ikävä häntä, vaikka perheeni pitää hänestä hyvää huolta. Nykyisin tallilla käy minun perheeni sekä ystävät. Me puhumme joka päivä skypessä, joten minä pystyn näkemään ja puhumaan Riolle ja Rio kuulee minun ääntäni. Se piristää minun päivääni ja on päiväni iloisin hetki. Myös Suomessa olen joskus käynyt tallilla hoitamassa hevosia, mutta tajusin, että halusin vain korvata Rion seuran, mikä ei onnistunut, koska en löytänyt samanlaista yhteyttä muiden hevosten kanssa.

Ikäväni Rioa kohtaan on suuri. Vaikka Rioa ei enää ratsasteta, se on opettanut monta meistä ratsastamaan. Sanoilla en osaa niitä tunteita kuvata, mutta Riossa on jotakin mikä antaa minulle erittäin paljon energiaa, kun voimat ovat loppumassa. Häneen voin luottaa ja kertoa syvimmätkin salaisuudet. Hän kuuntelee ja on tukena. Haavenani oli kuljettaa Rio Suomeen, mutta tein päätöksen, että hän jää Sloveniaan. Hän on jo vanha ja kuljetus on erittäin kallista, enkä halua ottaa riskiä, että matkalla pahimmassa tapauksessa kävisi onnettomuus. Vaikka elämä Suomessa ilman Rioa on vaikeaa ja tyhjää, tiedän, että hän on hyvissä käsissä ja hänestä pidetään hyvää huolta. Onneksi on olemassa myös lomia, jolloin pääsen taas kotiin viettämään aikaa Rion kanssa.