Miten kontiaisella riittää happi, kun se elää maassa routakerroksen alapuolella? Onko sillä tuuletuskäytäviä pintaan asti?

Kontiaisen eli vanhalta nimeltää maamyyrän käytäväverkostosta on aukkoja maan pintaan asti ympäri vuoden, mutta talvella kontiainen ei tee niistä aukkoja lumen pinnalle. Nähtävästi käytävien aukot kärsivät jonkin verran talven aikana, koska ne alkavat heti lumien lähdettyä ja roudan sulettua parannella vanhoja aukkoja sekä avata uusia. Saattaa olla, että tämä kevään uutteran työn vaihe tuottaa muutakin hyötyä.

Lumen läpi kulkeutuu kontiaisen käytäviin ilmaa, mutta ilmanvaihto ei tietenkään voi olla yhtä tehokasta kuin lumettomana aikana. Kontiaisen käytäväverkosto tuulettuu ilmeisesti melko hyvin, sillä käytävät eivät ole vaakasuorassa ja maan pinnalle johtavien aukkojen suut ovat eri korkeuksilla. Saattaa olla, että aukkojen suille kasaantuneet multavallit edistävät omalta osaltaan tuuletusta toimien samalla periaatteella kuin termiittipesien maanpäälliset osat tai preeriakoirien kummut – ja savupiippujen ilmanvaihtohormit.

Niin vaivatonta hapen saanti ei kuitenkaan ole kuin maan pinnalla elävillä pikkunisäkkäillä. Tämän kertovat kontiaisen tietyt fysiologiset sopeutumat. Sen veri sitoo happea tehokkaasti myös silloin, kun hapen osuus ilmassa, eli hapen osapaine, on normaalia pienempi.

Kontiainen kykenee siis samaan kuin laamaeläimet, joiden veri sitoo happea korkeiden vuoristojen alhaisessa ilmanpaineessakin riittävän tehokkaasti. Niin ikään kontiaisen on suhteessa ruumiin painoon enemmän verta kuin sen maan pinnalla elävillä hyönteissyöjäsukulaisilla. Sen lihaksissa on runsaasti happea sitovaa myoglobiinia mutta ei suhteellisestikaan sellaisia määriä kuin hylkeillä.

Vielä ei tiedetä, määrääkö talvinen hapensaantiongelma yksin tai yhdessä joidenkin muiden tekijöiden kanssa kontiaisen levinneisyyden pohjoisrajan vai onko sillä tässä ollenkaan merkitystä. Suomessa pohjoisraja kulkee suunnilleen Porista Ilomantsiin vedettyä linjaa pitkin.