Muovijäämiä pelloillakin – Kolme vinkkiä muovijätteen leviämisen ehkäisyyn

Kuvitus: Niina Behm
Maaperään päätyvään muoviin on alettu kiinnittää huomiota vasta viime vuosina. Muovi vaikuttaa esimerkiksi maaperän vedenpidätyskykyyn. Maaperässä muovi kulkeutuu maata muokattaessa tai veden mukana. Mikromuovit voivat kulkeutua maaperästä eliöiden mukana myös maanpäälliseen ravintoverkkoon.
”Lierot nielevät maa-ainekseen päätynyttä mikromuovia. Seuraavana ketjussa on lieron nappaava lintu”, erikoistutkija Salla Selonen Suomen ympäristökeskuksesta kertoo. Hän työskentelee maatalousmaan mikromuoveihin keskittyvässä EU-rahoitteisessa PAPILLONS-hankkeessa.
Suomessa muovin päätymistä pelloille on tutkittu vähän, mutta kansainväliset tutkimukset osoittavat, että reittejä on useita.
”Jätevesilietepohjaisissa lannoitteissa on mikromuovikuituja synteettisten tekstiilien pesusta. Maanparannusaineena pelloilla käytettävä liete on tunnistettu merkittäväksi muovilähteeksi, samoin kuin biojätepohjaiset lannoitteet.”
Biojätteestä syntyvä materiaali olisi hyvä saada kiertoon, mutta samalla pitäisi huolehtia, että muovia ei päädy biojätteen mukana lannoitteisiin.
”Ruokahävikin vähentäminen olisi ykkösasia, jotta jätettä ei syntyisi niin paljon.”
Maatalousmuovit ovat myös yksi muovin lähde.
”Katemuovit ovat suoraan kosketuksissa maahan. Ne haurastuvat ja niistä voi irtoilla riekaleita pois kerätessä. Mikromuoveja kulkeutuu maaperään myös autojen rengaspölystä”, Selonen kertoo.
Lannoitteiden sisältämien epäpuhtauksien, kuten lasin, metallin ja muovin, raja-arvot tiukentuvat vuonna 2028.
”Rajoihin ei saisi päästä sillä, että vain murskataan epäpuhtaudet pienemmiksi.”
Biohajoavien muovien mädätysprosessissa on huomattu, että ne eivät aina hajoa toivotulla tavalla. Silloin muoviaines meneekin polttoon, jolloin biohajoavuudesta ei ole ollut mitään hyötyä.
”Pelloilla marja ja vihannesviljelyssä käytettäviä biohajoavia muovikatteita ei kerätä pois, vaan ne hajoavat ajan kanssa. Nyt on huomattu, että Suomessa hajoamisprosessi on hitaampaa.”
Kolme vinkkiä muovijätteen leviämisen ehkäisyyn
1. Suosi vaatteissa luonnonmateriaaleja
Synteettisistä materiaaleista kuten polyesteristä valmistetuista vaatteista irtoaa pestessä muovikuituja pesuveteen. Kun tyhjennät pesukoneen tai rumpukuivaimen suodatinta, oikea osoite moskalle on sekajäte, ei viemäri.
2. Tarkkana lajittelussa
Biojätepohjaisissa lannoitteissa käytetään myös kotitalouksien biojätettä, jonka mukana saattaa olla muovia. Biojäte onkin syytä lajitella tarkasti.
3. Ei roskia tai muovihiukkasia ympäristöön
Säilytä pihalla tai parvekkeella olevat tavarasi niin, että ne eivät karkaa tuulen tai veden mukana, ja imuroi esimerkiksi maalipintoja hioessasi pöly talteen. Ympäristöstä voi myös kerätä roskia, kunhan muistaa oikeat suojavälineet.
Vinkit antoi erikoistutkija Salla Selonen Suomen ympäristökeskuksesta.