Joen jäälle oli noussut vettä. Näin siinä noin 50 naakkaa räpyttelemässä – näky oli jotenkin huvittava. Miksi naakat kahlasivat matalassa vedessä ja roiskivat vettä siivillään? En ole nähnyt aiemmin mitään vastaavaa.

Naakat olivat kylpemässä. Monet lintulajit kylpevät mielellään myös talvella, jos löytävät siihen soveltuvan paikan. Naakka on sosiaalinen lintu; lajitovereiden kylpyseremoniat tapahtuvat yhtä aikaa ja herättävät helposti huomiota. Myös muut varpuslinnut, esimerkiksi viherpeipot, varpuset, talitiaiset ja mustarastaat, kylpevät talvellakin, milloin siihen vain on tilaisuus.

Pakkasella kylpeminen ei yleensä ole mahdollista, sillä matala vesi jäätyy helposti. Silloin tällöin matalissa avoimissa puroissa ja ojissa on kuitenkin kylpypaikkoja myös pakkasella.

Katso video naakkojen kylpyhetkestä!


Julkaistu alun perin Suomen Luonnossa 1/2007

kylpynaakka

Tunne luontosi

Lähde retkelle metsään, suolle, merelle, kauas ja lähelle.
Tutustu, opi, ihastu ja voimaannu. Koe Suomen Luonto!