Norjassa pannoitettu nuori susiuros teki pantasusien maailmanennätyksen. Sillä on takana jo yli tuhannen kilometrin vaellus Skandinavian halki.

Susi sai gps-pannan viime helmikuussa Etelä-Norjan Hedmarkissa, vain noin sadan kilometrin päässä Oslosta. Sen jälkeen se lähti vaeltamaan kohti pohjoista, kulki Ruotsin läpi ja lopulta päätyi Kolarin eteläpuolella Tornionjoen yli Suomeen 22. elokuuta.

Syys–lokakuussa nuori susiuros osoitti ensimmäisen kerran merkkejä paikalleen asettumisesta Sodankylän Pomokairassa. Lokakuun lopulla se kävi vielä Kittilän kautta Lemmenjoen kansallispuistossa, kunnes kääntyi Vaskojoen varresta takaisin Pomokairaa kohti.

Lumentulo oli tällä välin paljastanut suden jäljet poromiehille, jotka ovat saaneet Riistakeskuksen kautta jo aiemmin tuoreita tietoja suden liikkeistä. Ivalojoen latvoilla Naskaman seudulla sen voitiin todeta marraskuun neljäntenä päivänä tappaneen kuusi poroa. Sen jälkeen susi livahti takaisin Pomokairaan, toisen paliskunnan puolelle.

Norjalaisten pantojen arvellaan toimivan hiukan toista vuotta, joten mielenkiintoista dataa suden käytöksestä ja oman reviirin hausta olisi seurattavana – mutta on vain ajan kysymys, milloin suden jäljiltä löytyy liikaa surmattuja poroja. Poronhoitoalueella on käytäntö, jossa kolmekin surmattua poroa riittää tappoluvan saamiseen.

Suden seurannasta vastaa tällä hetkellä Metsähallituksen Tuomo Ollila.

”Tämän pantasuden voi täysin vieraassakin maastossa todeta löytäneen kolme viikkoa aiemmin tappamiensa porojen raadot, vaikka se ehti käydä välillä yli sadan kilometrin mutkan”, Ollila kertoo.

Jos sutta ei hätyytettäisi, se voisi ruokailla aiemmin tappamiensa porojen haaskoilla. Lumentulon jälkeen poromiehet tulevat seuraamaan suden tekemisiä, ja se tullaan ajamaan tämän tästä liikkeelle, jolloin sen on haettava uutta saalista.

Pertti Vikeväkorva Inarin Riistanhoitoyhdistyksestä kertoo, että liikkeelle lähtenyt susi tyhjentää oksentamalla vatsansa, jolloin aiempi ateria ei auta pitkään. Hänen mukaansa suden jäljiltä on ilmoitettu muitakin porohävikkejä kuin nuo Sallivaaran paliskunnan kuusi poroa, mutta mainittuja raatoja ei ole tarkastuksissa löydetty.

Keskiviikkona 5. marraskuuta ei Riistakeskus Lappiin ollut toistaiseksi saapunut anomusta suden kaatamiseksi poikkeusluvalla.

Suomessa asiasta kertoi ensimmäisenä Riista.fi-sivusto. Suomen Luonto seuraa tilannetta.

Vesa Luhta

gpssusivaellus

Tunne luontosi

Suomen Luonto on ajankohtaisen luontotiedon aarreaitta!
Tilaamalla tuet Luonnonsuojeluliiton työtä.