Juuri ennen lunta vanha metsä on hiljainen ja hämärä. Harvinaiselle aarnisammalelle se on koti.

Pikkuruinen, kylmänvihreä sammal on sopeutunut lähes pimeään. Metsähallituksen suojelubiologi Laura Vuoksenmaa kertoo, että lajin löytää tavallisimmin syvältä havupuun juurakosta, joka on paljastunut puun kaatuessa.

”Ihan tuoreella kaadolla se ei kasva, vaan vasta joitain vuosia vanhoilla.”

Mikä tahansa metsä ei aarnisammalelle kelpaa, vaan se kaipaa sopivan hienojakoista kivennäismaata, varjoisaa ympäristöä ja tasaista kosteutta. Tutkijalle lajin löytyminen kertoo, että metsä on saanut vanheta rauhassa jo pitkään.

Koska aarnisammal kasvaa onkaloissa, peikonkullan etsijän kannattaa ottaa mukaan lamppu. Vuoksenmaa kertoo löytäneensä lajin joskus myös ilman sähkövaloa, sillä himmeäkin kajo sopivassa kulmassa saa sammalen leimahtamaan kuin heijastimen.

Neonvihreä loiste ei johdu sammalen lehvistä vaan mikroskooppisen pienistä alkeisrihmoista.

”Kaikilla sammalilla on alkeisrihmat, josta koko kasvi alkaa versoa. Yleensä se on vain kasvun välivaihe, mutta aarnisammalella alkeisrihma on pitkäikäisempi”, Vuoksenmaa sanoo.

Heijastus syntyy alkeisrihman valoa heijastavissa soluissa. Solujen rakenne on sopeuma lähes pimeään kasvupaikkaan, jossa kaikki valo pitää saada kerättyä tehokkaasti talteen yhteyttämistä varten.

”Siitä varmaankin tulevat tarinat, joiden mukaan sammal hohtaisi ihan itse. Auringon tai miksei kuunkin heikko valo on osunut oikeassa kulmassa.”

Tämä kulta-aarre on kauneudestaan huolimatta jätettävä peikoille, sillä laji on uhanalainen.

Vinkki! Sammalia voi etsiä vuoden ympäri. Ne ovat ainavihantia, eli pysyvät vihreinä ja jatkavat yhteyttämistä myös talvella. Joidenkin lajien tunnistusta helpottavat itiöpesäkkeet voivat olla loppusyksyllä jo kuivuneet.

aarnisammalalkeisrihmaluonnonkalenterisammaletvanhat metsät

Tunne luontosi

Tilaamalla Suomen Luonnon pysyt ajan tasalla luonnon tapahtumista ja tuet suomalaisen luonnon suojelua.
Digiarkistossa näköislehtinä lähes koko lehden 81-vuotias historia.