Nyt luontoon: Kuka vei sieniherkun?
Muhkea tatin lakki pilkottaa etäämmällä. Vesi herahtaa jo kielelle, mutta lähempää katsottuna harmillinen toutuus paljastuu – toinen ehti ensin.
Sienet kuuluvat monien eläinten ruokavalioon hyönteisistä aina hirven kokoluokkaan asti. Ihmisen pataan päätyy ruokasienistä vain pieni osa, ja meille myrkyllisetkin sienet saattavat kelvata muille eläimille.
Syömärit jättävät sieniin jäljet, joita on yhtä monenlaisia kuin herkuttelijoitakin. Jälkien perusteella voi usein arvata, mikä otus on ollut asialla.
Turun yliopiston eläinmuseon museomestari Veikko Rinne kertoo, että helposti tunnistettavia ovat esimerkiksi sienisääskien ja etanoiden jäljet.
Sienisääskien pienet toukat elelevät itiöemän sisällä maltoa rouskutellen, eikä niiden valtausta ehkä huomaa, ennen kuin sienen halkaisee ja löytää vaaleat kiemurtelijat.
Etanoiden herkuttelun merkit erottuvat jo kauemmas. Ne raastavat sienestä palasia kielellään.
”Etanoiden kovertamat kuopat ovat selkärangattoman tekemäksi varsin suuria, ja usein syömäjäljelle johtava limajälki varmistaa tekijän”, Rinne kertoo.
Samantapainen nakertelu voi olla myös hiirien tai myyrien tekosia, mutta silloin kuopista erottuvat talttahampaiden jyrsimät viirut. Orava taas kuljettaa sienisaaliinsa joskus oksanhankaan jemmaan, joten puussa kiikkuva sieniherkku viittaa tupsukorvaan.
Jos sienistä on haukattu isoja paloja, asialla voi olla vaikkapa kettu tai näätä.
Isoimmat syömärit eivät jätä sienistä paljoakaan jäljelle. Sammaleiden lomasta pilkottavat jalkojen jäänteet voivat tarkoittaa, että paikalla on hiljattain herkutellut kauris, hirvi tai jopa karhu.
Vinkki! Tatit ovat monelle mieleen. Sienisääsket voivat munia itiöemään, kun se vasta ilmestyy maasta. Muutama toukan käytävä ei sientä pilaa, mutta jos ötökät arveluttavat, kannattaa suosia usein toukattomia vahveroita.